Matkalla

Hyssyttelen sinua käsivarsillani
pelkäätköhän sinäkin tuota pauhua
vai aistitko vain pelkoni?
Minä olen tässä sinua varten
pitelen lähellä itseäni
että sinun ei tulisi kylmä.
Selkänyssykkäni on täynnä
sinun tavaroitasi.
Minun pieni lapseni
kaunis ja viaton.
Kannan sinut vaikka maailman ääriin
ja kerron tarinoita kauniista Karjalasta.

NaNoWriMo 2019 #3

Graphics by NaNoWriMo

Kyllä, luitte ylläolevasta bannerista oikein. Olen osallistunut nanoon vuodesta 2009, kuten olen usein varmastikin maininnut, ja nyt oli ensimmäinen vuosi kun voitin! Lopputilanne on 50,006/50,000 ja jätin kesken 28. päivä kun voitto tuli. Romaani on suurin piirtein puolessa välissä ja kaipaa paljon editointia, mutta teen sen sitten joku toinen päivä. Tai kuukausi. Tai vuosi. Nyt oon vaan tyytyväinen voitosta ja annan itselleni lepoaikaa ja armoa. Sitä todellakin tarvitaan tämmöisen urakan kanssa. Erityiskiitollinen tuesta saan olla ystävälleni T:lle, Maegolle ja Southpawille, jotka on olleet mukana tsemppaamassa ja piristämässä tämän matkan aikana. Onnittelut Maegolle ja Pawille myös voitosta!

Graphics by NaNoWriMo

Päällimmäisimmät tunteet ovat helpotus ja ihan järjetön kisaväsymys, vaikka valvoin vain kolme kertaa kirjoittaakseni päivän sanat täyteen. Iso helpotus oli kun ekana päivänä sain 4,5k sanoja kasaan ja sitten on ollut ainakin kaksi 3,5k:n sanan päivää, jotka loi sitten sitä puskuria ja välillä sai löysäillä. Huonoimpana päivänä taisi tulla vain sata sanaa ja nekin tuli jonkin puolen tunnin aikana kiireessä taistellen unta vastaan.

Lauluja ympäri Suomenmaan, 7/60

7.

Koskien

sormein päät

pehmeästi koskettimilla

Duuri, molli

Fis, cis

Tanssiin pyydät ojentaen käden

Minä suostun

Tartun käteesi

Annan sinun viedä

ees taas

Joskus on mukavaa

vain seurata

Narsistin puoliso

Minä kerroin sinulle kaiken.
Jokaisen kipuni,
mustelmani,
arpeni.

Sinä otit ne kantaaksesi
vain heittääksesi ne
vasten minun kasvojani.

Minä rakastin sinua.
Sinä taisit vihata minua.

Rakastettu

Jos minä saisin valita,
en enää putoaisi.

Tasapainottelisin hulluuden rajamailla,
liukastelisin kaltevilla pinnoilla
ja eläisin toivossa.

Jos on ollut minun tilanteessani,
tietää että hulluuteen putoaminen
on vain tapa saada jälleen happea.
Kun muut keinot eivät auta,
irti päästäminen
ja defensseihin putoaminen
on ainut keino elää.

Se ei kuitenkaan ole aitoa elämää,
sillä pirstaleista ei saa koskaan enää
ehjää.
Oman elämän maljasta tulee pyhä Graal,
tarunhohtoinen haaveilun kohde
joka pysyy vuosituhannesta toiseen
yhtä
tavoittamattomissa.

Pirstaleiden seassa
F32.2,
F40.1,
F41.09,
F43.1
ja F50.3.,
rikkinäinen mieli,
elämäni kahvikupin palaset ja musta kitkerä neste.
Seassa suolaiset kyyneleet
jo lapsuudessa kuivuneet.
Jäljelle jäänyt keho ja iskunvaimennin.
Kuin kolmekymmentä senttiä ilmaa
ilman hermoja.

Peilistä katsoo
väsynyt lapsi,
joka vakuuttaa
kaikki on hyvin.
Silmäpussit sanovat toista.
Teit parhaasi.
Se ei vain aina riitä.
Koskaan riitä.
Aina vajavainen,
vajaa.
Ei koskaan tarpeeksi.
Aina liian vähän.
Silti liikaa.

Liian lihava laulamaan.

Iskunvaimennin ei tunne,
ei ole olemassa.
Silti se painaa
sata kiloa.
Selän takana painaa vaakaa
ja nauraa vaimeasti.
Minä suojelen sinua kaikelta,
kaiteelta,
taiteelta
Olkoon niin,
minä lupaan sinulle.
Mitä vain, että saisin olla taas
pehmeässä syleilyssä
ja unohduksen turvallisuudessa.
Rakkaudessa.

Edes yhtenä päivänä
maailman tärkein.
Yhtenä hetkenä
kalleinta mitä on.
Minuutin ajan
korvaamaton.
Rakastettu.

Sormien lomassa tyhjyys,
kuin toinen syntymätön maailma.

Rakastettu on oikea nimesi

Ei minun sitten laisinkaan.

NaNoWriMo 2019 #2

Nanoa on ohi neljätoista (14) päivää. Arvatkaas, monenko päivän putki mulla on?

Graphics are official NaNoWriMo

Toisin sanoen, tämä nano on ollut varsin onnistunut tähän mennessä. Ei kuitenkaan kirota sitä, sillä tänä vuonna ajattelin oikeasti voittaa. Oon myös lähimpänä voittoa kuin aikaisempina kymmenenä vuotena ikinä ollut. Aikaisempi henkilökohtainen ennätykseni oli 20 076 sanaa, vuonna 2012 romaanilla Jos Jumala rankaisee. Muistan, että silloin suht hyvin mennyt kirjoittelu lopahti siihen, kun tietokoneeni tuhosi KAIKKI tiedostot romaaniin liittyen. Jäljelle jäi hajanaisia irrallisia kohtauksia, hahmot ja kylän pohjakartta. Toki nyt tähän mennessä kylän nimi on vaihtunut ja romaanikin on itsessään selventynyt paljon, mutta se vaatisi vielä sen kirjoittamispuolen.

Tämän vuoden nanoni on siis aikamatkustusta, maagista realismia ja rakkausromaania yhdistelevä Твоя - sinun, joka sai ihan hyvän alun ja hajanaisia kohtauksia viime vuonna. Hylkäsin aikaisemman aloituksen, tein uuden ja lähdin etenemään kronologisessa järjestyksessä. Tähän mennessä valmiina ovat luvut yhdestä neljään ja interludi. Oon ylpeä saavutuksestani, sillä ensimmäistä kertaa koko nanoiluhistoriassani olen ylittänyt puolen välin.

Kyllä, minulla on tällä hetkellä koossa 25 030 sanaa.

Enemmän kuin missään aikaisemmassa nanossani ikinä. Toki mulla on nanoyhteisön lisäksi ollut tosi vahvoja tukijoita, kuten esimerkiksi ystäväni T joka on potkinut mua persaukselle ja kannustanut. Hänelle on saanut valittaakin, eikä oo suuremmin pistänyt vastaan. T:n luona oon saanut kirjoitella ja olla läsnä yhdessä, se on yksistään jo ollut iso buusti mun kirjottamiselle ja ehkä myös nanomielenterveydelle.

Eilen olin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Write-Inissä ja sanalla sanoen, meinasi mennä hepuloinniksi kokonaan. Sain kuitenkin kaksi ja puoli tuhatta sanaa aikaiseksi, ettei se mikään turha juttu ollut. Sitä paitsi, oli kiva jakaa omia nanoiluja ja toivon, että pääsen myös ensiviikon miittiin!

Blokki ei siis vielä ole päässyt yllättämään ja lets toivotaan, ettei se yllättäisikään. Välillä kuitenkin huomaa, että kuvailun suhteen on menty sieltä mistä aita on matalin ja ei ole jaksettu seurata romaanin tyyliä, vaan esimerkiksi yhdessä kohtauksessa Aleksanteri tiesi olevansa ihan saatanan ärsyttävä. :D Korjasin myöhemmin tietysti kuvailun monisanaiseksi tulkinnaksi Aleksanterin ärsyttävyydestä ja Anjan uhmareaktiosta. Ah, näitä nanon ihanuuksia.

Toivottavasti joku teistäkin osallistuu vielä joskus Nanoon, tää on aivan ihanaa itsensä kiduttamista!

Kiusatun kasvot

Mitä minä opin?
Olemaan hiljaa
Hyväksymään
Rikkomaan peilit
Etten näkisi
Rikkinäistä minääni.

NaNoWrimo 2019 #1

Tiedän, on vähän turhan aikaista alkaa pohtia tämän vuoden Nanoa. Onhan siihen kuitenkin sellaiset pari kuukautta aikaa vielä miettiä ja suunnitella, mutta oma päättämättömyys on ehkä se syy miksi nytkin ajaudun kirjoittamaan tänne pohdintojani.

Viimevuotinen romaani ei kerennyt alkua ja paria randomtapahtumaa pidemmälle, kun elämä vei mukanaan ja Nano jäi jälleen kerran pahasti kesken. Tänä vuonna olen päättänyt viimeinkin voittaa, onhan tämä sentään meikäläisen yhdestoista nanoiluvuosi. Olisi siis jo aikakin kerrankin voittaa ja saada jotain muutakin valmiiksi kuin vain läjä runoja, oneshotteja ja keskeneräisiä ficcejä. Siksi ajattelinkin, että voisi jatkaa viimevuotista ja saada siitä ensimmäinen täysin valmis romaani. En oo varma haluaisinko esikoisteoksekseni kyllä tätä, mutta olis edes pöytälaatikossa valmiina jotain.

Helmikuussa aloin suunnittelemaan uutta nanoa ja siihen olisi hahmot, taustatarinat ja miljöö, mutta se juoni puuttuu. Oikeastaan mulla on paljon sivujuonia, mutta yksi pääjuoni puuttuu enkä halua tehdä mitään tylsää jaarittelu- ja ihmissuhdesoppapaskaa. Hirveästi houkuttaisi nähdä, mitä hahmot haluaisi ruveta touhaamaan mutta se ei oo hirveän hedelmällinen pohja nanolle, jonka tarkoitus on saavuttaa se 50 000:n sanan raja.

Toki mulla on myös vanha kunnon JJR, joka kolkuttelisi tuolla takaraivossa. Leevi on aika vihainen siitä, etten ole vieläkään saanut sen tarinaa kirjoitettua. Arttu on vähän hiljaisempi tapaus, koska se vaan toivoo että koko stoori unohtuisi.

Ilmeisesti jälleen on palannut vanha tapani puhua hahmoista niin kuin ne olisi oikeita ihmisiä. Luisun siis hitaasti mutta varmasti Nanohulluuteen.

Minä pidin sinusta jo silloin

Minä pidin sinusta jo silloin.

Silloin, kun hiuksesi vielä punersivat
ja pyrkivät joka suuntaan.
Silloin, kun olit hukassa
etkä tiennyt missä olisi hyvä.
Silloin, kun olit epävarma
ja kaipasit minua eniten.

Minä rakastin sinua silloin.

Silloin, kun hiuksesi väri
vaihtui kuin syksyn lehdet.
Silloin, kun aloit juurtua
etkä enää harmitellut jumiutumista.
Silloin, kun löysit varmuuden
etkä enää kaivannut minua.

Sydämeni hiljaiset kosketukset,

enkelten pienet rummut

tiu'ut sisälläni

Kätesi kädessäni

tunnen sisälläsi rytmin

pienet askeleet sielujen tanssin

Jos putoan, nostatko?
Palaako sinussa Lemmon lempi,
ikuinen sepäntuli?
Kummasta saat tahtisi
Ilmarisen ahjosta
vaiko shamaanisi rummusta?
Sylissäsi kalevantuli,
otan sähkösi vastaan.
Sukkamieli sisimmässäni
kerää sinulle puolukoita.

Oivalluksia

Viime viikonloppuna koin suuren oivalluksen, jonka pääsin onneksi heti maanantaina jakamaan terapeuttini kanssa. Ymmärryksen välähdykset tapahtuivat kun olin kuunnellut Janne Ranisen Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi ja Linda-Maria Roineen Mercedes Bentso - ei koira muttei mieskään.

Janne Raninen on elinkautisvanki, joka on esimerkiksi Alibin lukijoille tuttu Solvallassa tapahtuneesta jengipomon murhasta sekä lapsuudenystävänsä Volkan Ünsalin murhasta. Hänen kirjansa kertoo hänen elämästään lapsuudesta aina vankeustuomioihin asti ja rivien välistä paistaa rehellisyys. Raninen on ymmärtänyt, mitkä asiat johtivat hänet siihen pisteeseen ja hän on ottanut vastuun teoistaan. Mitään hän ei kadu, sillä katujen todellisuus on raadollista ja siellä on vain fakta, että joko me tai he. Sitä me emme välttämättä ymmärrä, että se maailma on paljon julmempi ja mustavalkoisempi kuin tämä, jossa itse elämme.

Linda-Maria Roine on räppäri Mercedes Bentso, joka kertoo biiseissään alamaailman todellisuudesta ja purkaa omia traumojaan niihin. Hänen kirjansa myös kertoo hänen elämästään lapsuudesta aina raitistumiseen asti ja kirja onkin todella brutaalin rehellinen. Välillä teki mieli sulkea korvansa siltä todellisuudelta, joka huumepiireissä on ja mitä kaikkea hän on saanut kokea. Myös narkomaanin maailma on mustavalkoinen, jota on hankala ymmärtää ilman henkilökohtaista kokemusta. 

Heidän tarinoitaan yhdistää seurustelun lisäksi se, että molemmat olivat kiusattuja. Ranista väheksyttiin Ruotsissa suomalaisuuden takia ja Roine oli todella pahasti syrjitty sekä kiusattu. He löysivät hyväksyntää rikollisilta tai huumepiireistä ja se johti heidät siihen, missä ovat nyt. Tähän siis liittyy oivallukseni; jos asiat olisivat menneet toisin, minäkin olisin saattanut tehdä samat ratkaisut.

Minä olin pahasti kiusattu ja kaipasin kipeästi hyväksyntää.

Minä löysin hyväksyntää ja kavereita Polluxin hevosfoorumilta sekä FinFanFun-nimiseltä Harry Potter-foorumilta.

Ja se pelasti minut.

Minä sain ystäviä ja hyväksyntää netissä sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät olleet rikollisia tai pyörineet huumepiireissä (tai eivät ainakaan kertoneet siitä). Ne ihmiset tykkäsivät puujalkavitseiltä, kirjoittivat tarinoita, katsoivat elokuvia ja sarjoja sekä opiskelivat intohimoisesti. Minä löysin hyvään porukkaan, jotka kannustivat minua kirjoittamaan ja purkamaan pahaa oloani siihen. Minulle ei tarjottu huumeita, että tämä helpottaa tai ei opetettu ajattelemaan, että se on me tai he. Että pitää iskeä ensin, ettei toinen ehdi.

Saan olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että omassa käännekohdassani elämääni astui hyviä ihmisiä. Raninen ja Roine eivät olleet näin onnekkaita ja he ovat joutuneet taistelemaan tiensä läpi toisenlaisen helvetin lapsuuden helvettinsä lisäksi. Kumpikin on kasvanut ihmisenä ja kulkevat nykyään polkua, johon minut on jo aikaisemmin ohjattu.

Kuunneltuani heidän kirjansa, minua alkoi toden teolla mietityttää se, miten helposti ihmisen elämä voi ajautua niin kutsutuille väärille raiteille. Olen ne itse välttänyt, mutta useat muut ihmiset eivät ole kyenneet siihen.

Se toi minulle uuden näkökulman omaan työhöni koulunkäynninohjaajana ja vain vahvisti tuntemustani siihen, että olen oikeassa paikassa. Minä haluan edes yrittää kitkeä kiusaamista oman työni kautta ja ohjata sitä lasta oikealle polulle, ettei hänen tarvitsisi koskaan etsiä hyväksyntää mistä tahansa. Haluan auttaa lasta tunnistamaan itsessään kaiken sen hyvän, mikä meissä jokaisessa on. Haluan auttaa lasta huomaamaan, miten arvokas hän on. Miten arvokkaita kaikki ihmiset ovat ja miten jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa alusta.

Haluan opettaa, että elämä on täynnä uusia alkuja, joihin tarvitsee vain tarttua.

Lauluja ympäri Suomenmaan, 6/60

6.

Mainivat nuo

Nuo, tuo.

Kaksi heimoa rinnatusten

assimilaatio

He elävät vieläkin

Ei pidä luovuttaa

ennen kuin on varmaa

että kaikki on ohi.

Kirjaunelmia

Kuten otsikko kertoo, unelmointia on ilmassa. Jotkut teistä ovat ehkä huomanneet e-kirjani mainoksen kadonneen sivun vierestä. Se ei ole sattumaa eikä vahinko, vaan totisinta totta. Purin sopimukseni Elisan kanssa, sillä Itseisarvokkuuden runoista tulee osa jotain erilaista kokoelmaa. Vain aika näyttää, julkaistaanko sitä. Se tietysti riippuu monestakin asiasta, kuten mm. siitä, löydänkö muistitikkuani. Löysin läppärilaukustani haarukan, mutta muistitikku oli teillä tietymättömillä.

Kappas kihveliä, heti löytyi kun valitti ja laittoi valot päälle. Kuitenkin, runokokoelmaprojekti on alkanut ja käsikirjoitus muotoutuu kovaa vauhtia. Ikään kuin ei olisi viittäkymmentä muuta asiaa mitä tehdä, mutta ehkä parempi on saada edes jotain aikaiseksi edes jollain saralla. Turha olla itselleen turhan ankara. Älkää olko tekään liian ankaria itsellenne.

Olette ihania,

pusmus.

♥

Vuoden 2018 kohokohdat

Kuten aina, joka vuosi, löytyy niitä hyviä ja huonoja hetkiä. Viime vuonna taisin tehdä samantapaisen postauksen ja pidin siitä, joten halusin tehdä samanlaisen uudestaan. 

1. Posti

Yksi mun ehdottomia lempihetkiä viime vuonna oli Postin joulupestistä hetki, kun meidän pöytäporukka lauloi yhdessä Petri Nygårdin Soittorasia-biisistä yhden kohdan.

2. Karhun kansa

Karhun kansan Kekrissä eräs jäsen saunotti muita ja rituaalissa jätettiin taakse vanhan vuoden vihat ja toivotettiin uusi vuosi tervetulleeksi. Se oli tähän mennessä yksi voimakkaimpia kokemuksiani ja siksi pääsee näin korkealle.

3. Keskustanuoret

Olin oman piirini varapuheenjohtaja ja otin enemmän vastuuta meidän piirin sosiaalisesta mediasta. Monia hyviä hetkiä, erityisesti liittokokous ja Vuoden aktiivi 2018 -diplomi liitolta.