Hetken helpotus

Kesän tuoksu,
heinä ja pujo.
Aurinko hellii
mustelmaista kehoani.
On hetken vapaus
ja hyvä olla.
Pian taas sattuu.

Jätin sinulle sieluni rippeet
Kokoa niistä nainen
Minä en enää jaksa
Astun uuteen elämään
En enää kaipaa sinua
Meitä

Narsistin puoliso

Minä kerroin sinulle kaiken.
Jokaisen kipuni,
mustelmani,
arpeni.

Sinä otit ne kantaaksesi
vain heittääksesi ne
vasten minun kasvojani.

Minä rakastin sinua.
Sinä taisit vihata minua.

Kiusatun kasvot

Mitä minä opin?
Olemaan hiljaa
Hyväksymään
Rikkomaan peilit
Etten näkisi
Rikkinäistä minääni.

Minä pidin sinusta jo silloin

Minä pidin sinusta jo silloin.

Silloin, kun hiuksesi vielä punersivat
ja pyrkivät joka suuntaan.
Silloin, kun olit hukassa
etkä tiennyt missä olisi hyvä.
Silloin, kun olit epävarma
ja kaipasit minua eniten.

Minä rakastin sinua silloin.

Silloin, kun hiuksesi väri
vaihtui kuin syksyn lehdet.
Silloin, kun aloit juurtua
etkä enää harmitellut jumiutumista.
Silloin, kun löysit varmuuden
etkä enää kaivannut minua.

Oivalluksia

Viime viikonloppuna koin suuren oivalluksen, jonka pääsin onneksi heti maanantaina jakamaan terapeuttini kanssa. Ymmärryksen välähdykset tapahtuivat kun olin kuunnellut Janne Ranisen Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi ja Linda-Maria Roineen Mercedes Bentso - ei koira muttei mieskään.

Janne Raninen on elinkautisvanki, joka on esimerkiksi Alibin lukijoille tuttu Solvallassa tapahtuneesta jengipomon murhasta sekä lapsuudenystävänsä Volkan Ünsalin murhasta. Hänen kirjansa kertoo hänen elämästään lapsuudesta aina vankeustuomioihin asti ja rivien välistä paistaa rehellisyys. Raninen on ymmärtänyt, mitkä asiat johtivat hänet siihen pisteeseen ja hän on ottanut vastuun teoistaan. Mitään hän ei kadu, sillä katujen todellisuus on raadollista ja siellä on vain fakta, että joko me tai he. Sitä me emme välttämättä ymmärrä, että se maailma on paljon julmempi ja mustavalkoisempi kuin tämä, jossa itse elämme.

Linda-Maria Roine on räppäri Mercedes Bentso, joka kertoo biiseissään alamaailman todellisuudesta ja purkaa omia traumojaan niihin. Hänen kirjansa myös kertoo hänen elämästään lapsuudesta aina raitistumiseen asti ja kirja onkin todella brutaalin rehellinen. Välillä teki mieli sulkea korvansa siltä todellisuudelta, joka huumepiireissä on ja mitä kaikkea hän on saanut kokea. Myös narkomaanin maailma on mustavalkoinen, jota on hankala ymmärtää ilman henkilökohtaista kokemusta. 

Heidän tarinoitaan yhdistää seurustelun lisäksi se, että molemmat olivat kiusattuja. Ranista väheksyttiin Ruotsissa suomalaisuuden takia ja Roine oli todella pahasti syrjitty sekä kiusattu. He löysivät hyväksyntää rikollisilta tai huumepiireistä ja se johti heidät siihen, missä ovat nyt. Tähän siis liittyy oivallukseni; jos asiat olisivat menneet toisin, minäkin olisin saattanut tehdä samat ratkaisut.

Minä olin pahasti kiusattu ja kaipasin kipeästi hyväksyntää.

Minä löysin hyväksyntää ja kavereita Polluxin hevosfoorumilta sekä FinFanFun-nimiseltä Harry Potter-foorumilta.

Ja se pelasti minut.

Minä sain ystäviä ja hyväksyntää netissä sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät olleet rikollisia tai pyörineet huumepiireissä (tai eivät ainakaan kertoneet siitä). Ne ihmiset tykkäsivät puujalkavitseiltä, kirjoittivat tarinoita, katsoivat elokuvia ja sarjoja sekä opiskelivat intohimoisesti. Minä löysin hyvään porukkaan, jotka kannustivat minua kirjoittamaan ja purkamaan pahaa oloani siihen. Minulle ei tarjottu huumeita, että tämä helpottaa tai ei opetettu ajattelemaan, että se on me tai he. Että pitää iskeä ensin, ettei toinen ehdi.

Saan olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että omassa käännekohdassani elämääni astui hyviä ihmisiä. Raninen ja Roine eivät olleet näin onnekkaita ja he ovat joutuneet taistelemaan tiensä läpi toisenlaisen helvetin lapsuuden helvettinsä lisäksi. Kumpikin on kasvanut ihmisenä ja kulkevat nykyään polkua, johon minut on jo aikaisemmin ohjattu.

Kuunneltuani heidän kirjansa, minua alkoi toden teolla mietityttää se, miten helposti ihmisen elämä voi ajautua niin kutsutuille väärille raiteille. Olen ne itse välttänyt, mutta useat muut ihmiset eivät ole kyenneet siihen.

Se toi minulle uuden näkökulman omaan työhöni koulunkäynninohjaajana ja vain vahvisti tuntemustani siihen, että olen oikeassa paikassa. Minä haluan edes yrittää kitkeä kiusaamista oman työni kautta ja ohjata sitä lasta oikealle polulle, ettei hänen tarvitsisi koskaan etsiä hyväksyntää mistä tahansa. Haluan auttaa lasta tunnistamaan itsessään kaiken sen hyvän, mikä meissä jokaisessa on. Haluan auttaa lasta huomaamaan, miten arvokas hän on. Miten arvokkaita kaikki ihmiset ovat ja miten jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa alusta.

Haluan opettaa, että elämä on täynnä uusia alkuja, joihin tarvitsee vain tarttua.

2002

7 vuotta

Potku, potku, potku.

“Mä tapan sut

ja sun perheen

jos sä kerrot jollekin”

Nauru, nauru, nauru

Kyyneleet kotimatkalla

vartalossa mustelmia

“Mä kaaduin koulun pihalla”

Valhe saunan lauteilla

Läski

ruma

varastit nimen

Tyhmä

Idiootti

Lyönti

“Rakkaudesta se hevonenkin potkii”

jos rakkautta on olla nyrkkeilysäkki

en halua olla rakastettu

“Pojat on poikia”

käden heilautus

“Anna mennä toisesta korvasta sisään

ja toisesta ulos”

korvissa soi samat sanat

vielä vuosien jälkeenkin

“Pojat tekee noin kun ne tykkää”

älkää sitten tykätkö

Vihatkaa mielummin.

Kapinani

​Olen niin väsynyt
Väsynyt kulkemaan mukana
Kohti kadotusta
Haluan sulkea syliini maailman
Luonnon
Ajaa pois sitä raiskaavan ihmisen
Jäädä koivun runkoa vasten
Meitä ette kaada
Ette vaikka kuinka yrittäisitte
Meissä on tulevaisuus
Sykkivä,
makea,
tulevaisuus

En anna teidän ryövätä maata jalkojeni alla
Houkat
Työnnän väsyneen leukani eteen ja ylös
Lyön jalkani syntymämaahani
Siihen,
joka pitää minut pystyssä
Sinua,
teitä vastaan
En edes huuda
Silti tiedätte
Minä syöksen teidät vielä vallasta.

Minun tehtäväni

Otan lääkkeet kädestäsi
se on minun tehtäväni.
Piilotan veitset keittiöstäsi
se on minun tehtäväni.
Varmistan hyvinvointisi
se on minun tehtäväni.
Olen suojelusenkelisi,
minun paras ystäväni.

Sopivat jalat

”Jalat kuin pylväät”,

lauloi Leevi and the Leavings.

Jalat,

joilla hyvä,

helppo seistä.

Vakaat myrskyssä ja tyvenessä.

Minun jalkani,

sopivasti lihavat.

Rakkaani Masennus

Rakas, rakkaampi, rakkain.

Masennus, vaikea, vaikein.

Eikö rakkaus korjaakaan?

Avuttomuus, sidotut kädet.

Mitä teen?

Veitsen otan kädestä

pillerit kaapista

kyyneleet pyyhin hihoihini sinisiin.

Rakkauteni, masentuneeni.

Tekisin kaikkeni

sinun vuoksesi.

Voin vain kietoa sinut syliini

siniseen huppariin

hukuttamaan kyyneleesi.

Tervetuloa todellisuuteeni

Tervetuloa todellisuuteeni,

katso minne astut. Lattialtani voit löytää kaninkolon, kastella jalkasi jääkylmään Atlanttiin tai kompastua Hiidenpataan. Ei kannata nojata seinään, se voi sortua tai kasvaa kiinni sinuun. Älä mene vaatekomerooni tai et löydä enää takaisin. Pihametsäänikin kannattaa varoa, kentaurit eivät pidä tunkeilijoista. Keittiöni jätä rauhaan, näky saattaa järkyttää. Lampea en suosittele, merenneidot, kalmari, vedenväki ja jääpalat tuskin houkuttavat. Pysy tarkasti pääkäytävällä ettet eksy. Tämä linna kun on niin kovin iso. Jos tylsyys iskee, koeta toki pihan labyrinttia.

Huomenna illalla lähdemme McGeen kanssa Muumilaaksoon, joten jäät hetkeksi kaksin Kippari-Kallen kanssa. Olga ja Hajuherne leikkivät Puhin kanssa leikkimökissä, voit mennä mukaan tai katsella Tittelityyn ja Tittelituun esitystä. Pekka ja Monni kaipaavat ruokaa, äläkä anna Pillille ja Pullalle kermaa, he sekoavat siitä.

Sepä kävi esittelystä!

Toivon ettei tämä järkytä sinua, onhan tämä aika uutta. Tulet kyllä tottumaan ja pitämään. Kannattaa liikkua tanssien kolmoskäytävällä, yhdellä kyntteliköistä on vähän erikoinen Aspergerin syndrooma. Tanssiminen rauhoittaa sen mieltä. Voit toki myös laulaa, niin henkilökuntani tekee. Rohkelikkotorniinkaan ei muuten ole asiaa, Neville, Harry, Ron, Seamus, Dean ja Hermione asuvat siellä. Tyrmissä Goyle, Draco, Zabini, Nott, Blustrode ja Greengrassit, eikä Severus pidä vierailijoista. Naapurihuoneessasi asuvat Fred ja George, he ramppaavat kaupassaan niin usein, että heitä hätinä näkee.

Ja kirjastossa ei kannata mennä kiellettyjen osastolle.

Ne saattavat purra.

Nojailen aitaan

Hei sinä,
sinä niin.

Mitä olet mieltä, onko elämässä mitään järkeä? Ei tarvitse päättää nyt heti, kyllä minä selviän. Lähinnä tyhjiä toimittelen, tähän aitaan nojailen ja sinua katselen. Tohtorinviittani heiluu tuulessa, samaan tahtiin kuin kaura kumartaa. Varjoni kuikuilee ylitseni, ylitsesi. Pidän siitä miten sinä hymyilet. Olet vähän kuin tuo auringonsini taivaalla pääsi yläpuolella. Tai tuo ruosteinen vanha penkki, jolla istut tienreunassa potkiskellen hiekkaa. Mikä maalaismaisema, sinä istumassa ruostuneella penkillä kuivan hiekkatien reunassa. Maalaisin taulun jos osaisin. Sinä varmaan osaat, ainakin epäilen niin. Minä en osaa kuin laulaa ja tanssia, kirjoitankin hätinä vain. Aku Ankan taskukirja makaa ojassa, joltain lapselta kait pudonnut. Nostaisit sen ylös, sillä rakastathan auttaa ketä tahansa.

Heiluttelet jalkojasi, mokomakin kärsimättömyys. En tiedä ketä odotat, minuun et kuitenkaan katso. Olisin tässä hyvää juttuseuraa, mutta ei sitten jos ei kelpaa. Tyytyväisyys tilanteeseen onkin yliarvostettua. Olen hieman katkera, jos et ole huomannut. (Höm höm, Dolores hyvä otatko pastillin?)

Kolmatta päivää istut siinä ja heiluttelet jalkojasi. Ja kolmatta päivää minä toljotan sinua. Olisi kiva välillä vähän vaihtaa tilannetta. Jos vaikka istuisit ojan pientareella maassa, aitaan nojaten. Voisit vuorostasi toljottaa minua, se voisi olla mukavaa. Heiluttelisin jalkojani ja tähyilisin kaurapeltoa.

Ei minua tarvitse kuunnella, se oli vain ehdotus, ystävä hyvä. Tai ystävä ja ystävä, emmehän me ole edes jutelleet.

Terveisin minä,

minä vain.

Kiitos.♥ #kehuopettajaa

"Yhden opettajan vaikutus ihmisen elämälle voi olla valtava.

HundrEDissa tunnetut suomalaiset kertovat tunteenomaisia tarinoita siitä, miten yksi opettaja on muuttanut heidän elämäänsä"

Tästä HundrEDin  Kehu opettajaa -kampanjassa on kyse. Linkkasin tämän jo henkilökohtaiselle Facebook-sivulleni, koska varmasti jokaisella opettajalla tulee joskus eteen sellainen fiilis, että oma työ on ihan toivotonta eikä nämä mitään enää vuoden päästä muista. Tämä osoittaa hienosti, että varmasti joku vielä vuosienkin päästä muistaa hyvällä.

Haluankin haastaa jokaisen nettikulkijan kehumaan suosikkiopettajaansa!

Mulla on useampikin suosikki, nämä ihmiset ovat jättäneet lähtemättömän vaikutuksen positiivisella tavalla tai toisella.

Lukion ilmaisutaidonopettaja

Hiljainen, päänsä alas painanut ja kaiken suhteen luovuttanut minä klikkasi itsensä ilmaisutaidon kurssille, koska halusi harrastaa teatteria. Hiljainen ja pelokas minä ahdistui ensimmäisillä tunneilla, mutta opettaja jaksoi kannustaa. Ilman häntä, en olisi se ihminen joka olen nykyään. En uskaltaisi olla esillä ja pukeutua niin kuin pukeudun. En uskaltaisi sanoa ääneen mitä ajattelen. Hän piti minusta huolta koko lukioajan, enkä tule ikinä unohtamaan sitä tukea ja apua, jonka sain.

Lukion toinen vararehtori ja yksi englanninopettajista

Elävä legenda. Ihminen, jonka kanssa on voinut alusta asti olla avoimissa piruiluväleissä ja joka sai mustalla huumorilla englannin kielioppisäännöt istutettua suhteellisen syvälle. Erityisen hyvin osaan tiedustella äärimmäisen kohteliaasti miesopettajalta sattuuko tämä kenties mahdollisesti edustamaan seksuaalivähemmistöä. Hänen otteensa oppilaisiin, rennon roastaileva, oli kerrassaan mainio.

Lukion liikunnanopettaja

Ensimmäinen liikunnanopettaja, joka ikinä on kuunnellut. Hän pysähtyi kuuntelemaan ja jaksoi ymmärtää, vaikka olin neljättä kertaa samalla kurssilla ja lintsailin. Ilman häntä en olisi ikinä saanut lukion päättötodistusta. Hänen ei olisi ollut pakko räätälöidä mulle liikunnan kurssia ja yhdistää mun läsnäolot kolmesta aikaisemmasta kurssista. Oon kuitenkin ikuisesti kiitollinen, että hän jaksoi tehdä tällaista ylimääräistä työtä ja ymmärtää.

Seitsemännen luokan äidinkielenopettaja

Tämän ihmisen horjumaton usko mun kirjoitustaitoihin valaa muhun uskoa vielä tänäkin päivänä. Aina, kun musta tuntuu että ei näistä teksteistä ja runoista tule yhtään mitään, oon superhuono ja ei näitä voi laittaa muiden nähtäville, tulee mieleen tämän opettajan kannustavat sanat. Etenkin kun hänestä on aina huokunut se, että hän tosissaan uskoo minuun. Se on antanut todella paljon voimaa.

Osa näistä opettajista ovat tietämättään olleet omalla tavallaan auttamassa mua silloin, kun en itse päässyt ylös.

Te teette tärkeää työtä.
Kiitos.

♥

Laiskuus

Parempi myöhään, koska aikaisin ei jaksa.
Se on laiskuuden ja prokrastinaation merkki.

94909.11

Tässä kun olen käynyt läpi järkyttävää läjää mun vanhoja tekstejä niin vuorotellen hämmästellyt onko tää mun teksti ja kauhistellut että oonko oikeesti ollut näin nolo ja huono. Jaoittelin niitä kolmeen pinoon, uudelleenkirjoitettavat, throwback thursday -matsku ja julkaisukelpoiset. Kauan aikaa mietin, kehtaanko julkaista kaikkia tbt-kekoon joutuneita, koska ne on oikeasti aivan hirveitä. Perustin tämän blogin alunperin sekalaisten tekstieni kaatopaikaksi, mutta loppujen lopuksi tästä taisikin tulla ihan oikeasti väylä saada omia tekstejä esille muuallekin kuin fanfictionfoorumeille.

 

Tämä on osalta myös tapa tarkkailla omaa kehitystä ja purkaa tätä sanojen sekamelskaa, joka mun päässä pyörii 24/7. Siispä päätin, että jos mulla on kerran rohkeutta julkaista mun hyviä tekstejä, on mulla pakko myös olla rohkeutta julkaista niitä huonojakin. Ennen kaikkea haluan näyttää teille sen, että aina ei vain tule tasaista laatua ja alku on hankalaa ja kökköä, mutta mitä enemmän jaksaa panostaa ja kirjoittaa, sitä paremmaksi tulee.

Seuraavaksi keskitason historiikki:

Mun kirjoitustaipalehan alkoi kolmosluokalla, kun oli vapaa aihe ja saatiin kirjoittaa ihan mistä vaan. En edes tiedä miksi aloin kirjoittaa Jadesta, mun silloisesta mielikuvitusystävästä. Muistan vaan, että olin silloin todella yksinäinen ja todella itsetuhoinen, koin etten pysty luottamaan kehenkään muuhun kuin Jadeen. Mun omaan mielikuvitukseen, joka osasi sanoa ne sanat joka sai kivun hetkeksi pois. Periaatteessa siis itse puhuin järkeä itselleni, joskaan en sitä silloin tajunnut. (Nykyään en tarvi siihen mielikuvitusolentoja, puhun usein itsekseni ääneen ja jostain kumman syystä ihmiset pitää sitä outona. Onko niin väärin kommunikoida ääneen itsensä kanssa?)

Jokin siinä sai mun kirjoituslukon aukeamaan ja sille tielle aikalailla jäin, vaikka taukoja onkin ollut niin päiväkirja on ollut loistava reflektointivälineen lisäksi kirjoitustaidon ylläpitäjä. Noin kakkosluokkalaisesta oon pitänyt aika säännöllisen epäsäännöllisesti päiväkirjaa, mikä tavallaan ottikin Jaden paikan. Mutta siis, takaisin siihen aineeseen, joka sai suuret kehut mun silloiselta opettajalta. Minna ei yleensä lukenut aineita ääneen, mutta sen hän luki ja antoi miltei täsmälleen saman palautteen, minkä minä näin yli kymmenen vuotta myöhemmin annoin eräälle oppilaalleni.

Minnan kannustus sai mut kirjoittamaan aina vaan lisää, mutta siirryin enemmän fanfictionin pariin koska en ollut ihan valmis luomaan omia hahmoja. Se on ihan ymmärrettävää, ihmistuntemus ei yhdeksänvuotiaana ole ihan huipussaan. Joten ensin käytin hahmoja, jotka tunsin läpikotaisin. Harry Potter, Draco Malfoy, Ronald Weasley, Hermione Granger... Myöhemmin mukaan tuli myös bändeistä kirjoitettua fanfictionia, mutta se tuli paaaaaaaaljon myöhemmin. Tässä vaiheessa vielä ääliöhuumori ja superkliseinen draama oli se juttu.

Yläasteella mukaan tuli sitten angst. Ahdistus, itsetuhoisuus ja muutenkin kamalat ajatukset pyöri päässä. Erään nimeltä mainitsemattoman koulukuraattorin takia en saanut apua ongelmiini, joten ne pahenivat ja Jade oli todellakin taakse jäänyttä elämää. Ensin elämään tuli Anna. Kun Annasta pääsi miltei eroon, kuvioihin astui Bella. Koko yläaste ja vielä lukionkin, mulle neuvoja antoikin Anna ja Bella vuorotellen. Ihmismieli on jännittävä asia. En oikein ymmärrä itsekään, kuinka ihmismieli voi noin vain kääntyä itseään vastaan. Ehkä se selviää terapiassa.

Lukiossa kirjoittaminen vaihteli todella lyhyistä mininovelleista runoihin, joskin fanfiction pysyi vielä siinä rinnalla. Ja pysyy luultavasti aina, koska se on mukavaa vaihtelua. Siinä ei tarvitse muistaa ja tarkistella koko ajan kumpi oli hetero ja kummalla oli viiva silmässä ja sitä rataa.

Huh, olipa loppujen lopuksi pitkä historiikki kaikilla sivujuonteillaan. (By the way, jos teitä hämmentää Anna ja Bella, niin malttakaa odotta, työ tapaatte heidät vielä tekstien kautta ennemmin tai myöhemmin)

Ja tämä kaikki vaan siksi, että voin selittää miksi julkaisen hävyttömän huonoja tekstejä joskus tulevaisuudessa. Yup, tarinankertojuus on selkeästi imeytynyt selkäytimeeni.

#Sekasin247

Miksi?

En kirjoittanut yhtäkään ällää, eetä tai edes magnaa. Alisuoriuduin.

Teatterin lukiodiplomeista molemmista 3/5. Alisuoriuduin.

Suomen kielen pääsykoe, en saanut oikein edes puolta. Alisuoriuduin.

Työtön.

Alisuoriutunut.

Ahdistaa.

En ole laiha.

En ole hauska.

En ole kaunis.

En ole hyvä.

Olen laiska.

Olen turha.

Olen hullu.
Olen tyhmä.

Pitäisi tehdä, mutta en pysty.

Peitto on liian raskas
Tuntuu kuin mikään osa minusta ei tahtoisi liikkua
En haluaisi herätä

Pakko.

Pakko nousta.
Pakko nähdä.
Pakko kuulla.

Pelottaa

Puhumattoman puhe

(Symppaan kovasti tätä Klamydian biisiä. Se tuntuu niin tutulta. Siksi se tuntuu sopivalta myös tämän puheen taustalle, ainakin omasta mielestäni)

Nyt kun on lukio virallisesti ohi ja lakki päähän painettu, niin voi ehkä kuitenkin suoda muutamia ajatuksia lukion suuntaan.

Seinäjoen lukio.

Neljä vuotta.

2011-2015

Näihin neljään vuoteen mahtuu paljon. Paljon enemmän kuin niihin kolmeen, joiden aikana oli alun perin ajatus valmistua. Onneksi en valmistunut. Niin paljon on tapahtunut pelkästään tänä vuonna.

Lukion neljännellä Elli, Sara, Katariina, Katri, Rebecca, Nuppu, Roosa, Ada, Jenniina, Nea, Siiri, Juliana, Silja, Jenny, Karita, Terhi, Petra.

Lukion neljännellä sain nauraa AB-aulassa niin lujaa, että käytävän varrella olevissa luokissakin kuultiin.

Lukion neljännellä perustin hetkellisesti yrityksen.

Lukion neljännellä pääsin näyttelemään kaupunginteatterin näyttämölle.

Lukion neljännellä sain tutustua ihmisiin joiden en olisi uskonut pitävän minusta.

Toisaalta, myös aikaisempina vuosina tapahtui paljon.

Lukion ensimmäisellä otin ensimmäiset teatteri-ilmaisun kurssit.

Lukion ensimmäisellä tutustuin heti ensimmäisellä tunnilla ensimmäisen kerran.

Lukion ensimmäisellä tutustuin moneen muuhunkin.

Lukion ensimmäisellä Johanna auttoi minut ulos.

Lukion ensimmäisellä Sinikka, Ida.

Lukion toisella Elli, Casper, Frans, Jonna, Jenni, Tuippe, Miiro, Elina, Aleksi, Taru, Solja, Olga, Maija, Vilma, Renée, Shailley, Alex, Helmiina, Cody, Alex, Santeri, Petteri, Maija, Roosa, Santtu.

Lukion toisella oli Kuvia ja Harhakuvia ja lausuin runoja.

Lukion toisella oli ensimmäinen teatterin lukiodiplomi.

Lukion toisella matkustin ensimmäistä kertaa lentokoneella, Kanadaan.

Lukion toisella ohjelmoin robotille liikkeitä.

Lukion toisella oli kirjasto.

Lukion kolmannella oli vakiopöytä.

Lukion kolmannella oli Eko-Hamlet.

Lukion kolmannella Tiia, Piia, Sara, Michele, Kristian, Mirella, Jenna, Jussi, Kaisa, Markus, Riina, Elli, Roosa.

Hauskat hetket, hillitsemättömät naurukohtaukset, paniikkikohtaukset ja ahdistavat liikuntatunnit. Kaikki mahtuvat näihin. Onneksi sain taitavat ja asiansa osaavat liikunnanopettajat, joiden ansiosta saatoin suorittaa kyseiset kurssit loppuun. Inhoni kyseistä ainetta kohtaan ei kadonnut ja niin kauan kuin vain voin välttää ryhmäliikuntaa, vältän sitä. Ilman Jarnoa ja Jaanaa en olisi kuitenkaan saanut eilen lukion päättötodistusta. Kiitos.

Omassa henkisessä kasvussani seinäruususta seinägladiolukseksi teatteri-ilmaisu on ollut avainosassa. Useampaan kertaan käydyt peruskurssit, kaksi diplomia ja omalle sisäiselle lapselle hyväksynnänsaanti ovat tuoneet niin paljon valoa synkkään komeroon henkisten portaiden alla. Kiitos Johanna ja Eikku, meidän pienensuuren päiväkotiteatteriprojektimme ohjaaja, olette tehneet korvaamattomia.

Olen kaikkien näiden kurssien aikana saanut tutustua myös mahtaviin opettajiin, joista osa on ryöminyt salakavalasti lähelle sydäntä. Olen nähnyt läheltä niitä ihanneopettajia, joista jotkut muut saavat vain lukea. Olen saanut tutustua ihmisiin, jotka koepapereidemme lisäksi huolehtivat sydämistämme. Opettajan työ on aliarvostettu, eikä monikaan ymmärrä sen rankkuutta. Ehkä siksi osa opettajista haluaa pysyä henkisesti kauempana oppilaista. Nyt olen tutustunut opettajiin, jotka vain lisäävät työnsä rankkuutta ja auttavat apua tarvitsevia muutenkin kuin luokassa.

Näiden neljän vuoden jälkeen voin kehua Seinäjoen lukiota.

Apua tarvitseva saa sitä, jos vain osaa kysyä. Kukaan ei tunge nenäänsä asioihisi töykeän röyhkeästi. Sinua auttavat ihmiset eivät kerro asioitasi eteenpäin, jos sanot ettet sitä tahdo. Oli ihanaa, kun viimeinkin olin koulussa, jonka terveydenhoitaja otti minut vakavasti. Kiitos, Anne, niistä lukuisista kerroista kun olen jos johonkin vaivaan apua kaivannut ja olet auttanut ja uskonut. Kertaakaan en ole joutunut lähtemään siksi, että minua ei uskottu.

Haluan myös kiittää laitoshuoltajia, joiden kanssa vietin aikaisia aamujani. Oli mukava jutella heille ja olen myös kiitollinen, että he jaksoivat ja jaksavat siivota epäsiistien lukiolaisten jäljet. Kyllä, joinain päivinä myös minä kuuluin niihin epäsiisteihin lukiolaisiin.

Kyllä.

Suosittelen Seinäjoen lukiota.

Kiitos näistä vuosista.

♥

Kiitollisuudenvelka

Tänä aamuna Feissarimokia lukiessani tajusin, miten paljon olen kiitollisuudenvelassa lääketeollisuudelle. Olen epileptikko, jonka lääkitys toimii tällä hetkellä suhteellisen hyvin. Sanon suhteellisen, etten tuottaisi huonoa onnea. Aloin miettiä asiaa ja tajusin miten paljon huonompaa elämäni olisi ilman lääkekehittelijöitä ja miljoonabisnestä pyörittäviä tehtaita. Oikeasti.

Jostakin epilepsiakohtaukset saattavat näyttää huvittavilta, mutta oikeasti tilanne on vaarallinen. Kohtaukset, omalla kohdallani, johtuvat aivoissa hallitsemattomasti purkautuvista ylimääräisistä sähköimpulsseista ja kuten jokainen peruskoulufysiikkaa käyneenä tietää, että sähkö on aivoille vaarallista. Jo pienet määrät voivat vaurioittaa vakavasti aivoja ja jo viisi minuuttia kestävä kohtaus saattaa aiheuttaa vakavan aivovamman. Sitä pidemmät kohtaukset saattavat jopa tappaa.

Omalla kohdallani pahin, eli pisin, kohtaus on kestänyt neljä minuuttia. Neljä minuuttia tajuttomuutta ja kouristelua. Taju meni autossa ja seuraavaksi heräsin sairaalan tehovalvonnasta. Sitä päänsärkyä ei voi sanoin kuvailla, eikä sitä voi kukaan ymmärtää ellei sitä ole kokenut. Jos sinulla on ollut migreeniä, ajattele pahin kohtauksesi ja kerro se sitten kymmenellä. Makasin tehovalvonnassa hämärässä loosissa, jonka valo sattui silmiin niin että itketti, enkä saanut edes nukuttua kun päähän sattui niin paljon. En saanut edes nukuttua kun päätä särki niin paljon. Yleensä migreenin aikana aivot sammuttavat itsensä mielellään. Mietitte nyt varmastikin, että miksi minulle ei annettu lääkettä. Minulle annettiin lääkkeitä montaa eri sorttia ja ihan järjettömiä vahvuuksia, mutta mikään ei auttanut. Ei yhtään mikään.

Sen neljän minuutin aikana aivosähköni ehti tehdä pienen vaurion Brocan alueelle, joka vastaa puheen tuottamisesta. Se neljä minuuttia jätti jälkeensä änkytyksen, joka ahdistaa ihan järjettömästi ihmistä, joka on aina aikaisemmin puhunut selkeästi. Nykyään puhuminen ahdistaa ja entistä enemmän lähetän tekstiviestejä, jopa porukoiden kanssa. Yritän vetää asian leikiksi, mutta ei se auta. Olen kuitenkin kiitollinen, ettei käynyt pahemmin.

Jos en söisi Lamictalia päivittäin, voisi olla, että kohtaus olisi kestänyt vielä kauemmin kuin neljä minuuttia ja olisin saanut paljon vakavamman aivovamman. Ilman lääkkeitä olisin pahimmassa mahdollisessa tapauksessa kuollut. Kuollut. Siksi olen äärettömän kiitollinen pilleritehtaille, jotka eivät muka halua ihmisten olevan terveitä, siis luonnollisesti tutkijoita ja erityisesti neurologeja.

Tässä on myös kääntöpuolensa. Minun täytyy olla myös kiitollinen Kansallissostialistiselle Saksalle ja natseille, vaikka en haluaisikaan. Natsit tekivät ihmiskokeita juutalaisilla ja ilman niistä saatua arvokasta tietoa ei välttämättä olisi olemassa lääkkeitä, jotka voisivat hoitaa erilaisia sairauksia. EEG-kuvaus, jolla tarkastetaan aivosähkökäyrä, on Hans Bergerin, natsijohdon pääideologin, keksintö. En millään muotoa hyväksy natsien tekoja enkä näitä ihmiskokeita, mutta olen kiitollisuudenvelassa. Silloisia kaatumatautisia on tutkittu ja yritetty paikantaa kohtauksien lähdettä. Olen kiitollisuudenvelassa myös niille juutalaisille, jotka ovat joutuneet natsien sairaiden kokeiden uhreiksi. Heidän ei ole annettu valita, mutta olen kiitollinen heille heidän uhrauksestaan. Toivottavasti he ovat saaneet kuolemanjälkeiseltä sen elämän jota olivat toivoneet.

Laittomat

Suojaan kaikelta?
En minä voi sinua piilottaa
minulla ei ole valtuuksia
ne saa hallitukselta
Minä en voi auttaa sinua
pakoilenhan itsekin
Joitain osia minussa
ei hyväksytä
Osittain olen haluiltani laiton
Piiloudu arjen taakse
sinne mahtuu
Kulje julkisesti, mutta varoen
Suojassa kaikelta♥