Minä pidin sinusta jo silloin.
Silloin, kun hiuksesi vielä punersivat
ja pyrkivät joka suuntaan.
Silloin, kun olit hukassa
etkä tiennyt missä olisi hyvä.
Silloin, kun olit epävarma
ja kaipasit minua eniten.
Minä rakastin sinua silloin.
Silloin, kun hiuksesi väri
vaihtui kuin syksyn lehdet.
Silloin, kun aloit juurtua
etkä enää harmitellut jumiutumista.
Silloin, kun löysit varmuuden
etkä enää kaivannut minua.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Näytä kaikki tekstit
lauantaina, syyskuuta 14
maanantaina, joulukuuta 17
2002
7 vuotta
Potku, potku, potku.
“Mä tapan sut
ja sun perheen
jos sä kerrot jollekin”
Nauru, nauru, nauru
Kyyneleet kotimatkalla
vartalossa mustelmia
“Mä kaaduin koulun pihalla”
Valhe saunan lauteilla
Läski
ruma
varastit nimen
Tyhmä
Idiootti
Lyönti
“Rakkaudesta se hevonenkin potkii”
jos rakkautta on olla nyrkkeilysäkki
en halua olla rakastettu
“Pojat on poikia”
käden heilautus
“Anna mennä toisesta korvasta sisään
ja toisesta ulos”
korvissa soi samat sanat
vielä vuosien jälkeenkin
“Pojat tekee noin kun ne tykkää”
älkää sitten tykätkö
Vihatkaa mielummin.
perjantaina, marraskuuta 24
Juttelua
Minä olen Kuolema, ja istun vierelläsi.
Olen pahoillani, mutta joudun olemaan kanssasi koko elämäsi. Kuvittelet, että tulen vasta viimeisellä hetkellä. Olen kuitenkin kanssasi aina, eikö lohdullista? Älä pelkää minua, vaikka olenkin rujo. Olin joskus komea, hyvin pidetty mies. Lauloin, tanssin ja välitin, joten sain tämän työn.
Olisi mukavaa jutella kanssasi, mutta säikähtyisit jos paljastaisin itseni sinulle. Ihmiset säikähtävät aina, jos näkevät kuolemansa. Sanovat sitä traumatisoivaksi. Minusta se tekisi hyvää yhdelle jos toisellekin, elämän hetkellisyys korostuisi. Se voisi näkyä heidän elämässään, vaikuttaa positiivisesti.
Jos minulle olisi kerrottu, että minusta tulee herra Kuolema elämäni jälkeen, olisin kerännyt kokemusta ja oppinut tuntemaan ihmismielen salat. Niistä olisi nyt apua, että osaisin olla vähemmän pelottava. Olen joskus ollut komea mies, mutta nykyään silminäni ovat kuopat, ihoni kiristyy poskipäiden yllä ja huuleni ovat kuivakat.
Kylmyyttä suudellessani ne kuivuivat.
Olen pahoillani, mutta joudun olemaan kanssasi koko elämäsi. Kuvittelet, että tulen vasta viimeisellä hetkellä. Olen kuitenkin kanssasi aina, eikö lohdullista? Älä pelkää minua, vaikka olenkin rujo. Olin joskus komea, hyvin pidetty mies. Lauloin, tanssin ja välitin, joten sain tämän työn.
Olisi mukavaa jutella kanssasi, mutta säikähtyisit jos paljastaisin itseni sinulle. Ihmiset säikähtävät aina, jos näkevät kuolemansa. Sanovat sitä traumatisoivaksi. Minusta se tekisi hyvää yhdelle jos toisellekin, elämän hetkellisyys korostuisi. Se voisi näkyä heidän elämässään, vaikuttaa positiivisesti.
Jos minulle olisi kerrottu, että minusta tulee herra Kuolema elämäni jälkeen, olisin kerännyt kokemusta ja oppinut tuntemaan ihmismielen salat. Niistä olisi nyt apua, että osaisin olla vähemmän pelottava. Olen joskus ollut komea mies, mutta nykyään silminäni ovat kuopat, ihoni kiristyy poskipäiden yllä ja huuleni ovat kuivakat.
Kylmyyttä suudellessani ne kuivuivat.
tiistaina, toukokuuta 16
Annalta terveisiä
Jos hän pitää sinusta sellaisena kuin olet, hän valehtelee. Se on vain kuvitelmaa, hän näkee mitä toivot. Hän sanoo sen, mikä palvelee häntä itseään. Hänkin on vain ihminen, hirviö siinä missä muutkin. Hänelläkin on vapaus polkea jalkoihinsa kenet haluaa. Ei hän välitä siitä miten paljon teet työtä itsesi eteen tai hänen eteensä. Se on vain luonnollista. Onhan hän sinulle vastakkainen. Hän täydentää sinut vaikka samalla repii kappaleiksi. Se on se kiertokulku, joka on luonnollista. Älä hymyile, ethän ole huoleton. Valehtele, niin pidät tasapainoanne yllä. Ja laihduta. Vain se auttaa.
Se on ratkaisu kaikkiin ongelmiisi.
Se on ratkaisu kaikkiin ongelmiisi.
keskiviikkona, huhtikuuta 19
Rakasta minua
Hänen silmänsä tuikkivat hymyä ja onnea.
Ne kuvastavat hänen luontonsa lempeyttä. Sirot ranteet, toista korostaa koru. Ne elehtivät korostaen hänen pehmeän turvallista ääntään. Kokonaisuutena hän edustaa luontoaan, ulkokuori ja sielu täydellisinä.
Minä taidan rakastaa häntä.
Jännittävä ajatus, minä taidan tosiaankin. Yksinäisinä hetkinäni mietin häntä, hieman kevytmielisesti tosin. Muistelen hänen hymyään, ääntään, lempeää kosketusta olkapäälläni ja elättelen toiveita.
Turhuutta ehkä, olkoon niin, mutta hänen puolestaan tekisin mitä vain. Hänen kanssaan olen vahva, ehjä, ehtymätön. Yksin olen yksinäinen, palapelistään eksynyt pala, mutta kun hän on vieressäni, olen kokonainen ja mikään ei voi viedä sitä tunnetta.
Voi jos hän minun ois, mietin. Toivoisin, että olisit armelias.
Pidän hänestä niin paljon. Katseeni etsiytyy aina häneen, toivoen jonkin tapahtuvan. Kun hän kääntyy kohti minua, ovat hänen kapeat, hymyyn kaartuvat huulensa ainut kuva mielessäni. Tuike, poskipään puna ovat jotain upeaa, jotain taianomaista.
Onkohan hän vain mielikuvitusta?
Voisinko luoda mielessäni mitään noin täydellistä? Hänen on pakko olla todellinen, näkymättömät siivet selässään. Oi jospa vapaa olisit, ottamaan kenet tahansa. Haluaisin puhua hänen kanssaan, mutta en uskalla. Hän torjuisi minun sydämeni ja veisi hymyni. Voin vain katsella ja toivoa, haaveilla.
Katso minuun, edes kerran.
Katso silmiäni ja näe kuka olen.
Rakasta minua.
Ne kuvastavat hänen luontonsa lempeyttä. Sirot ranteet, toista korostaa koru. Ne elehtivät korostaen hänen pehmeän turvallista ääntään. Kokonaisuutena hän edustaa luontoaan, ulkokuori ja sielu täydellisinä.
Minä taidan rakastaa häntä.
Jännittävä ajatus, minä taidan tosiaankin. Yksinäisinä hetkinäni mietin häntä, hieman kevytmielisesti tosin. Muistelen hänen hymyään, ääntään, lempeää kosketusta olkapäälläni ja elättelen toiveita.
Turhuutta ehkä, olkoon niin, mutta hänen puolestaan tekisin mitä vain. Hänen kanssaan olen vahva, ehjä, ehtymätön. Yksin olen yksinäinen, palapelistään eksynyt pala, mutta kun hän on vieressäni, olen kokonainen ja mikään ei voi viedä sitä tunnetta.
Voi jos hän minun ois, mietin. Toivoisin, että olisit armelias.
Pidän hänestä niin paljon. Katseeni etsiytyy aina häneen, toivoen jonkin tapahtuvan. Kun hän kääntyy kohti minua, ovat hänen kapeat, hymyyn kaartuvat huulensa ainut kuva mielessäni. Tuike, poskipään puna ovat jotain upeaa, jotain taianomaista.
Onkohan hän vain mielikuvitusta?
Voisinko luoda mielessäni mitään noin täydellistä? Hänen on pakko olla todellinen, näkymättömät siivet selässään. Oi jospa vapaa olisit, ottamaan kenet tahansa. Haluaisin puhua hänen kanssaan, mutta en uskalla. Hän torjuisi minun sydämeni ja veisi hymyni. Voin vain katsella ja toivoa, haaveilla.
Katso minuun, edes kerran.
Katso silmiäni ja näe kuka olen.
Rakasta minua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)