perjantaina, maaliskuuta 20

Lukuvuosi 2020

Viime vuoden luetut kirjat (68/20) täältä.

Tämä vuosi on alkanut aika jännissä merkeissä. Maastopalot ja viimeisimpänä koronavirus, joka on sulkenut miltei kaikki koteihinsa. Siis kerrassaan loistava aika lukea ja tutustua uusiin teoksiin! Onneksi tänäkin vuonna on startannut taas monta erilaista lukuhaastetta, joista voi valita mikäli tahtoo haastaa itseään tai lukemisen löytäminen tuottaa hankaluuksia. Itse osallistun kolmeen haasteeseen, vaikkakin tämän hetken statsit näyttävät aika huonoilta. Noh, mikäli tämä eristys kestää useammankin kuukauden, voi olla että tulee luettua koko oma pikkukirjasto läpi kokonaisuudessaan. Omistan siis varsin monia kirjoja, joita en ole avannutkaan. Kirjahamstraaja täällä hei, jos jollakin on ylimääräisenä kirjahylly niin saa lähettää!

Lukuhaasteisiin tarkemmin, itse osallistunseuraaviin:

Seinäjoen kirjaston aikamatkahaaste
Haasteessa on tarkoituksena nimensä mukaisesti lähteä kirjojen kautta aikamatkalle. Haastekohtina on niin vuodenaikoja, kuin vuosikymmeniäkin joihin sijoittuvia tai jolloin kirjoitettuja kirjoja kannustetaan lukemaan. Haasteessa on kaksikymmentäviisi kohtaa, joten se ei ole mahdoton heillekään, joiden lukuvauhti ei ole luotijunan tahtia. Itse olen huomannut, että se sata kirjaa vuodessa on omalla lukutahdilla aika mahdoton, sillä en enää lue aivan yhtä nopeasti ja yhtä usein kuin joskus teini-ikäisenä, jolloin se sata meni helposti rikki. Toki tilalle on tullut niitä äänikirjoja, joiden kuuntelu myös lasketaan!

Helmet-lukuhaaste 2020
Tämä on sitten vähän pidempi haaste, tässä on viisikymmentä kohtaa. Samalta sivulta toki löytyy myös linkki pienempään versioon samasta haasteesta, jossa on kaksikymmentäviisi kohtaa! Sieltä löytyvät myös musiikki-, elokuva- ja pelihaasteet. Tässä kirjahaasteessa ei ole niinkään mitään tiettyä teemaa, vaan sen tarkoitus on inspiroida ja monipuolistaa omia lukutottumuksia. Meikäläinen jos joku tarvitsee monipuolistamista, tapaan tarttua kovin samankaltaisiin kirjoihin.

Pohjoinen lukuhaaste 2020
Pohjoisessa lukuhaasteessa onkin sitten tarkoitus tutustua paremmin pohjoiseen kirjallisuuteen. Törmäsin haasteeseen sattumalta ja tajusin, miten vähän olen oikeasti lukenut pohjoiseen sijoittuvia tai sieltä kotoisin olevien kirjoittamia kirjoja. Haasteessa on kaksikymmentäviisi kohtaa, joten tämäkin on sopiva verkkaisemmallekin lukutahdille.

Tässä ne, joihin itse osallistun. Toki merkitsen yhden kirjan useampaan lukuhaasteeseen mikäli se sopii, sillä en aio yrittää lukea sataa kirjaa. Se ei ole onnistunut sitten yläasteen, joten pysytellään siinä mikä sopii itselle. Ja pyytäisin muistamaan, että lukuhaasteen tarkoituksena ei ole lannistaa tai pakottaa lukemaan! Ajatuksena on lähinnä inspiroida ja kannustaa lukemiseen, löytämään erilaista luettavaa. Älä siis ota hirveän suurta stressiä haasteen onnistumisesta, tärkeintä on lukeminen ja siitä saatava ilo!

Toivottavasti sieltä löytyy paljon erilaisia lukijoita, jotka tarttuvat johonkin haasteeseen! 

torstaina, maaliskuuta 12

Hetken helpotus

Kesän tuoksu,
heinä ja pujo.
Aurinko hellii
mustelmaista kehoani.
On hetken vapaus
ja hyvä olla.
Pian taas sattuu.