NaNoWriMo 2019 #3

Graphics by NaNoWriMo

Kyllä, luitte ylläolevasta bannerista oikein. Olen osallistunut nanoon vuodesta 2009, kuten olen usein varmastikin maininnut, ja nyt oli ensimmäinen vuosi kun voitin! Lopputilanne on 50,006/50,000 ja jätin kesken 28. päivä kun voitto tuli. Romaani on suurin piirtein puolessa välissä ja kaipaa paljon editointia, mutta teen sen sitten joku toinen päivä. Tai kuukausi. Tai vuosi. Nyt oon vaan tyytyväinen voitosta ja annan itselleni lepoaikaa ja armoa. Sitä todellakin tarvitaan tämmöisen urakan kanssa. Erityiskiitollinen tuesta saan olla ystävälleni T:lle, Maegolle ja Southpawille, jotka on olleet mukana tsemppaamassa ja piristämässä tämän matkan aikana. Onnittelut Maegolle ja Pawille myös voitosta!

Graphics by NaNoWriMo

Päällimmäisimmät tunteet ovat helpotus ja ihan järjetön kisaväsymys, vaikka valvoin vain kolme kertaa kirjoittaakseni päivän sanat täyteen. Iso helpotus oli kun ekana päivänä sain 4,5k sanoja kasaan ja sitten on ollut ainakin kaksi 3,5k:n sanan päivää, jotka loi sitten sitä puskuria ja välillä sai löysäillä. Huonoimpana päivänä taisi tulla vain sata sanaa ja nekin tuli jonkin puolen tunnin aikana kiireessä taistellen unta vastaan.

NaNoWriMo 2019 #2

Nanoa on ohi neljätoista (14) päivää. Arvatkaas, monenko päivän putki mulla on?

Graphics are official NaNoWriMo

Toisin sanoen, tämä nano on ollut varsin onnistunut tähän mennessä. Ei kuitenkaan kirota sitä, sillä tänä vuonna ajattelin oikeasti voittaa. Oon myös lähimpänä voittoa kuin aikaisempina kymmenenä vuotena ikinä ollut. Aikaisempi henkilökohtainen ennätykseni oli 20 076 sanaa, vuonna 2012 romaanilla Jos Jumala rankaisee. Muistan, että silloin suht hyvin mennyt kirjoittelu lopahti siihen, kun tietokoneeni tuhosi KAIKKI tiedostot romaaniin liittyen. Jäljelle jäi hajanaisia irrallisia kohtauksia, hahmot ja kylän pohjakartta. Toki nyt tähän mennessä kylän nimi on vaihtunut ja romaanikin on itsessään selventynyt paljon, mutta se vaatisi vielä sen kirjoittamispuolen.

Tämän vuoden nanoni on siis aikamatkustusta, maagista realismia ja rakkausromaania yhdistelevä Твоя - sinun, joka sai ihan hyvän alun ja hajanaisia kohtauksia viime vuonna. Hylkäsin aikaisemman aloituksen, tein uuden ja lähdin etenemään kronologisessa järjestyksessä. Tähän mennessä valmiina ovat luvut yhdestä neljään ja interludi. Oon ylpeä saavutuksestani, sillä ensimmäistä kertaa koko nanoiluhistoriassani olen ylittänyt puolen välin.

Kyllä, minulla on tällä hetkellä koossa 25 030 sanaa.

Enemmän kuin missään aikaisemmassa nanossani ikinä. Toki mulla on nanoyhteisön lisäksi ollut tosi vahvoja tukijoita, kuten esimerkiksi ystäväni T joka on potkinut mua persaukselle ja kannustanut. Hänelle on saanut valittaakin, eikä oo suuremmin pistänyt vastaan. T:n luona oon saanut kirjoitella ja olla läsnä yhdessä, se on yksistään jo ollut iso buusti mun kirjottamiselle ja ehkä myös nanomielenterveydelle.

Eilen olin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Write-Inissä ja sanalla sanoen, meinasi mennä hepuloinniksi kokonaan. Sain kuitenkin kaksi ja puoli tuhatta sanaa aikaiseksi, ettei se mikään turha juttu ollut. Sitä paitsi, oli kiva jakaa omia nanoiluja ja toivon, että pääsen myös ensiviikon miittiin!

Blokki ei siis vielä ole päässyt yllättämään ja lets toivotaan, ettei se yllättäisikään. Välillä kuitenkin huomaa, että kuvailun suhteen on menty sieltä mistä aita on matalin ja ei ole jaksettu seurata romaanin tyyliä, vaan esimerkiksi yhdessä kohtauksessa Aleksanteri tiesi olevansa ihan saatanan ärsyttävä. :D Korjasin myöhemmin tietysti kuvailun monisanaiseksi tulkinnaksi Aleksanterin ärsyttävyydestä ja Anjan uhmareaktiosta. Ah, näitä nanon ihanuuksia.

Toivottavasti joku teistäkin osallistuu vielä joskus Nanoon, tää on aivan ihanaa itsensä kiduttamista!

NaNoWriMo 2018 #1

Heippati!

Tänään se alkaa, NaNoWriMo. Jokavuotinen hulluus, joka on ollut omana perinteenäni vuodesta 2009. Tänä vuonna aloitan ihan kokonaan uusiksi viimevuotisen nanoni Anjasta ja Aleksanterista. Tällä kertaa mulla on vähän enemmän suunniteltuna ja elän toivossa, että pääsisin pidemmälle kuin viime vuonna. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin viime vuonna se saattoi tyssätä laiskottelun lisäksi myös siihen, että kirjoitin pääasiassa käsin. Nyt mulla on sentään bujossa NaNolle oma aukeama! On mulla muitakin enemmän preptoberiin liittyviä aukeamia, mutta niitä en kuvaillut koska niissä on turhan paljon yksityiskohtia mun työn alla olevasta romaanista.

Vasemmalla inspissivu ja oikeella ihan perinteinen word count -seurantaboksi. En jaksanut alkaa mitenkään hifistelemään ja tekemään mitään superhienoa, tällä kertaa käytettävyys on pääasia. Jotenkin vaan tuntuu, että olis pitänyt kehitellä joku juttu millä pystyisin träkkäämään omaa keskittymistäni, koska se on tälläkin hetkellä todella huonoa... Itse asiassa, nyt kun tarkemmin mietin, hipsin takaisin kirjoittamaan. Viikonloppuna on Kekri ja voisin vaikka vannoa, etten saa paljoakaan sanoja tuotettua enkä halua olla ihan superjäljessä jo heti näin alussa.

94997.33

Heissan!

Taas ajattelin kirjustella kuulumisia, koska tässä ficcienkirjoituspuuskassani en ole paljon ehtinyt muuta kirjoittelemaan. Nämä säännölliset postaukset ovat siis ajastettuja, juurikin tällaisia tilanteita varten. Olen pian Dramione-ficissäni neljännen osan julkaisun kohdilla ja hieman jännittää, että miten lukijat suhtautuu jatkoon. Etenkin kun kyseessä on muista hieman erilainen osa. NCIS-ficin kanssa takkuilen, koska jotenkin joku siinä tökkii. Olen kyllä saanut hyvin kirjoiteltua ficciä, jonka työnimi on Mary-Lou. Se ei ole lähelläkään julkaisuvalmiutta, sillä ensimmäinen osa on jo 4 000 sanan mittainen eikä se ole edes puolessa välissä sitä mitä olen siihen suunnitellut. Siitä taitaa tulla oikeasti ensimmäinen romaaninmittainen ficcini ja panostan siihen jopa ehkä vielä enemmän kuin olen aikaisempiin ficceihini panostanut.

En tarkoita ettenkö panostaisi NCIS- tai Dramione -ficceihini, mutta tämä on kokonaan eri kaliiperia. Sitä on myöskin raskaampi kirjoittaa, joten sitä ei kannata keskeneräisenä julkaista. Jos järjestäisin enemmän aikaa kirjoittamiselle, saisin paljon nopeammin aikaiseksi jatkoa muihin ficceihini. Slaying us on kokonaan unohtunut, vaikkakin senkin uusin osa on kyllä hyvinkin kesken. Pitäisi vaan taas katsoa Buffya että saisin siitäkin ficistä kiinni.

Joidenkin mielestä fanfiction on tekstilajina helpompi kuin niin kutsuttu tavallinen originaalien kirjoittaminen, mutta olen alkanut olemaan hieman eri mieltä. Se saattaa olla sitä aluksi, mutta sitä mukaa kun kehittyy kirjoittamisessa niin se muuttuu hankalammaksi. Hahmoihin alkaa lisätä piirteitä, joita niissä ei alunperin ollut ja tarvitsee paljon enemmän kertaamista että saa siitä maailmasta kiinni. Nimittäin oman kirjoittamisen kehittyessä helposti kehittyy se oma mielikuvitus ja se alkaa tuotteliaammaksi omien hahmojen ja maailmojen muodossa. Silloin tapahtuu hahmojen muuttuminen ic:stä (in character) ooc:ksi (out of character), joita suurin osa pyrkii ficcaamisessaan välttämään.

Itse toki viittaan kintaalla tämmöisille jutuille ja kirjoitan mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan, oli se sitten ic siinä hahmossa tai ei. Esimerkiksi mun Draco on hyvinkin lempeäluonteinen, vaikka aika itsepäinen mulkerohan se alunperin on. Ja hyvin usein mun Severus on harvinaisen paljon lällympi kuin oikea, sitä se fanityttöily teettää.

94909.11

Tässä kun olen käynyt läpi järkyttävää läjää mun vanhoja tekstejä niin vuorotellen hämmästellyt onko tää mun teksti ja kauhistellut että oonko oikeesti ollut näin nolo ja huono. Jaoittelin niitä kolmeen pinoon, uudelleenkirjoitettavat, throwback thursday -matsku ja julkaisukelpoiset. Kauan aikaa mietin, kehtaanko julkaista kaikkia tbt-kekoon joutuneita, koska ne on oikeasti aivan hirveitä. Perustin tämän blogin alunperin sekalaisten tekstieni kaatopaikaksi, mutta loppujen lopuksi tästä taisikin tulla ihan oikeasti väylä saada omia tekstejä esille muuallekin kuin fanfictionfoorumeille.

 

Tämä on osalta myös tapa tarkkailla omaa kehitystä ja purkaa tätä sanojen sekamelskaa, joka mun päässä pyörii 24/7. Siispä päätin, että jos mulla on kerran rohkeutta julkaista mun hyviä tekstejä, on mulla pakko myös olla rohkeutta julkaista niitä huonojakin. Ennen kaikkea haluan näyttää teille sen, että aina ei vain tule tasaista laatua ja alku on hankalaa ja kökköä, mutta mitä enemmän jaksaa panostaa ja kirjoittaa, sitä paremmaksi tulee.

Seuraavaksi keskitason historiikki:

Mun kirjoitustaipalehan alkoi kolmosluokalla, kun oli vapaa aihe ja saatiin kirjoittaa ihan mistä vaan. En edes tiedä miksi aloin kirjoittaa Jadesta, mun silloisesta mielikuvitusystävästä. Muistan vaan, että olin silloin todella yksinäinen ja todella itsetuhoinen, koin etten pysty luottamaan kehenkään muuhun kuin Jadeen. Mun omaan mielikuvitukseen, joka osasi sanoa ne sanat joka sai kivun hetkeksi pois. Periaatteessa siis itse puhuin järkeä itselleni, joskaan en sitä silloin tajunnut. (Nykyään en tarvi siihen mielikuvitusolentoja, puhun usein itsekseni ääneen ja jostain kumman syystä ihmiset pitää sitä outona. Onko niin väärin kommunikoida ääneen itsensä kanssa?)

Jokin siinä sai mun kirjoituslukon aukeamaan ja sille tielle aikalailla jäin, vaikka taukoja onkin ollut niin päiväkirja on ollut loistava reflektointivälineen lisäksi kirjoitustaidon ylläpitäjä. Noin kakkosluokkalaisesta oon pitänyt aika säännöllisen epäsäännöllisesti päiväkirjaa, mikä tavallaan ottikin Jaden paikan. Mutta siis, takaisin siihen aineeseen, joka sai suuret kehut mun silloiselta opettajalta. Minna ei yleensä lukenut aineita ääneen, mutta sen hän luki ja antoi miltei täsmälleen saman palautteen, minkä minä näin yli kymmenen vuotta myöhemmin annoin eräälle oppilaalleni.

Minnan kannustus sai mut kirjoittamaan aina vaan lisää, mutta siirryin enemmän fanfictionin pariin koska en ollut ihan valmis luomaan omia hahmoja. Se on ihan ymmärrettävää, ihmistuntemus ei yhdeksänvuotiaana ole ihan huipussaan. Joten ensin käytin hahmoja, jotka tunsin läpikotaisin. Harry Potter, Draco Malfoy, Ronald Weasley, Hermione Granger... Myöhemmin mukaan tuli myös bändeistä kirjoitettua fanfictionia, mutta se tuli paaaaaaaaljon myöhemmin. Tässä vaiheessa vielä ääliöhuumori ja superkliseinen draama oli se juttu.

Yläasteella mukaan tuli sitten angst. Ahdistus, itsetuhoisuus ja muutenkin kamalat ajatukset pyöri päässä. Erään nimeltä mainitsemattoman koulukuraattorin takia en saanut apua ongelmiini, joten ne pahenivat ja Jade oli todellakin taakse jäänyttä elämää. Ensin elämään tuli Anna. Kun Annasta pääsi miltei eroon, kuvioihin astui Bella. Koko yläaste ja vielä lukionkin, mulle neuvoja antoikin Anna ja Bella vuorotellen. Ihmismieli on jännittävä asia. En oikein ymmärrä itsekään, kuinka ihmismieli voi noin vain kääntyä itseään vastaan. Ehkä se selviää terapiassa.

Lukiossa kirjoittaminen vaihteli todella lyhyistä mininovelleista runoihin, joskin fanfiction pysyi vielä siinä rinnalla. Ja pysyy luultavasti aina, koska se on mukavaa vaihtelua. Siinä ei tarvitse muistaa ja tarkistella koko ajan kumpi oli hetero ja kummalla oli viiva silmässä ja sitä rataa.

Huh, olipa loppujen lopuksi pitkä historiikki kaikilla sivujuonteillaan. (By the way, jos teitä hämmentää Anna ja Bella, niin malttakaa odotta, työ tapaatte heidät vielä tekstien kautta ennemmin tai myöhemmin)

Ja tämä kaikki vaan siksi, että voin selittää miksi julkaisen hävyttömän huonoja tekstejä joskus tulevaisuudessa. Yup, tarinankertojuus on selkeästi imeytynyt selkäytimeeni.