Lukuvuosi 2020

Viime vuoden luetut kirjat (68/20) täältä.

Tämä vuosi on alkanut aika jännissä merkeissä. Maastopalot ja viimeisimpänä koronavirus, joka on sulkenut miltei kaikki koteihinsa. Siis kerrassaan loistava aika lukea ja tutustua uusiin teoksiin! Onneksi tänäkin vuonna on startannut taas monta erilaista lukuhaastetta, joista voi valita mikäli tahtoo haastaa itseään tai lukemisen löytäminen tuottaa hankaluuksia. Itse osallistun kolmeen haasteeseen, vaikkakin tämän hetken statsit näyttävät aika huonoilta. Noh, mikäli tämä eristys kestää useammankin kuukauden, voi olla että tulee luettua koko oma pikkukirjasto läpi kokonaisuudessaan. Omistan siis varsin monia kirjoja, joita en ole avannutkaan. Kirjahamstraaja täällä hei, jos jollakin on ylimääräisenä kirjahylly niin saa lähettää!

Lukuhaasteisiin tarkemmin, itse osallistunseuraaviin:

Seinäjoen kirjaston aikamatkahaaste
Haasteessa on tarkoituksena nimensä mukaisesti lähteä kirjojen kautta aikamatkalle. Haastekohtina on niin vuodenaikoja, kuin vuosikymmeniäkin joihin sijoittuvia tai jolloin kirjoitettuja kirjoja kannustetaan lukemaan. Haasteessa on kaksikymmentäviisi kohtaa, joten se ei ole mahdoton heillekään, joiden lukuvauhti ei ole luotijunan tahtia. Itse olen huomannut, että se sata kirjaa vuodessa on omalla lukutahdilla aika mahdoton, sillä en enää lue aivan yhtä nopeasti ja yhtä usein kuin joskus teini-ikäisenä, jolloin se sata meni helposti rikki. Toki tilalle on tullut niitä äänikirjoja, joiden kuuntelu myös lasketaan!

Helmet-lukuhaaste 2020
Tämä on sitten vähän pidempi haaste, tässä on viisikymmentä kohtaa. Samalta sivulta toki löytyy myös linkki pienempään versioon samasta haasteesta, jossa on kaksikymmentäviisi kohtaa! Sieltä löytyvät myös musiikki-, elokuva- ja pelihaasteet. Tässä kirjahaasteessa ei ole niinkään mitään tiettyä teemaa, vaan sen tarkoitus on inspiroida ja monipuolistaa omia lukutottumuksia. Meikäläinen jos joku tarvitsee monipuolistamista, tapaan tarttua kovin samankaltaisiin kirjoihin.

Pohjoinen lukuhaaste 2020
Pohjoisessa lukuhaasteessa onkin sitten tarkoitus tutustua paremmin pohjoiseen kirjallisuuteen. Törmäsin haasteeseen sattumalta ja tajusin, miten vähän olen oikeasti lukenut pohjoiseen sijoittuvia tai sieltä kotoisin olevien kirjoittamia kirjoja. Haasteessa on kaksikymmentäviisi kohtaa, joten tämäkin on sopiva verkkaisemmallekin lukutahdille.

Tässä ne, joihin itse osallistun. Toki merkitsen yhden kirjan useampaan lukuhaasteeseen mikäli se sopii, sillä en aio yrittää lukea sataa kirjaa. Se ei ole onnistunut sitten yläasteen, joten pysytellään siinä mikä sopii itselle. Ja pyytäisin muistamaan, että lukuhaasteen tarkoituksena ei ole lannistaa tai pakottaa lukemaan! Ajatuksena on lähinnä inspiroida ja kannustaa lukemiseen, löytämään erilaista luettavaa. Älä siis ota hirveän suurta stressiä haasteen onnistumisesta, tärkeintä on lukeminen ja siitä saatava ilo!

Toivottavasti sieltä löytyy paljon erilaisia lukijoita, jotka tarttuvat johonkin haasteeseen! 

Oivalluksia

Viime viikonloppuna koin suuren oivalluksen, jonka pääsin onneksi heti maanantaina jakamaan terapeuttini kanssa. Ymmärryksen välähdykset tapahtuivat kun olin kuunnellut Janne Ranisen Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi ja Linda-Maria Roineen Mercedes Bentso - ei koira muttei mieskään.

Janne Raninen on elinkautisvanki, joka on esimerkiksi Alibin lukijoille tuttu Solvallassa tapahtuneesta jengipomon murhasta sekä lapsuudenystävänsä Volkan Ünsalin murhasta. Hänen kirjansa kertoo hänen elämästään lapsuudesta aina vankeustuomioihin asti ja rivien välistä paistaa rehellisyys. Raninen on ymmärtänyt, mitkä asiat johtivat hänet siihen pisteeseen ja hän on ottanut vastuun teoistaan. Mitään hän ei kadu, sillä katujen todellisuus on raadollista ja siellä on vain fakta, että joko me tai he. Sitä me emme välttämättä ymmärrä, että se maailma on paljon julmempi ja mustavalkoisempi kuin tämä, jossa itse elämme.

Linda-Maria Roine on räppäri Mercedes Bentso, joka kertoo biiseissään alamaailman todellisuudesta ja purkaa omia traumojaan niihin. Hänen kirjansa myös kertoo hänen elämästään lapsuudesta aina raitistumiseen asti ja kirja onkin todella brutaalin rehellinen. Välillä teki mieli sulkea korvansa siltä todellisuudelta, joka huumepiireissä on ja mitä kaikkea hän on saanut kokea. Myös narkomaanin maailma on mustavalkoinen, jota on hankala ymmärtää ilman henkilökohtaista kokemusta. 

Heidän tarinoitaan yhdistää seurustelun lisäksi se, että molemmat olivat kiusattuja. Ranista väheksyttiin Ruotsissa suomalaisuuden takia ja Roine oli todella pahasti syrjitty sekä kiusattu. He löysivät hyväksyntää rikollisilta tai huumepiireistä ja se johti heidät siihen, missä ovat nyt. Tähän siis liittyy oivallukseni; jos asiat olisivat menneet toisin, minäkin olisin saattanut tehdä samat ratkaisut.

Minä olin pahasti kiusattu ja kaipasin kipeästi hyväksyntää.

Minä löysin hyväksyntää ja kavereita Polluxin hevosfoorumilta sekä FinFanFun-nimiseltä Harry Potter-foorumilta.

Ja se pelasti minut.

Minä sain ystäviä ja hyväksyntää netissä sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät olleet rikollisia tai pyörineet huumepiireissä (tai eivät ainakaan kertoneet siitä). Ne ihmiset tykkäsivät puujalkavitseiltä, kirjoittivat tarinoita, katsoivat elokuvia ja sarjoja sekä opiskelivat intohimoisesti. Minä löysin hyvään porukkaan, jotka kannustivat minua kirjoittamaan ja purkamaan pahaa oloani siihen. Minulle ei tarjottu huumeita, että tämä helpottaa tai ei opetettu ajattelemaan, että se on me tai he. Että pitää iskeä ensin, ettei toinen ehdi.

Saan olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että omassa käännekohdassani elämääni astui hyviä ihmisiä. Raninen ja Roine eivät olleet näin onnekkaita ja he ovat joutuneet taistelemaan tiensä läpi toisenlaisen helvetin lapsuuden helvettinsä lisäksi. Kumpikin on kasvanut ihmisenä ja kulkevat nykyään polkua, johon minut on jo aikaisemmin ohjattu.

Kuunneltuani heidän kirjansa, minua alkoi toden teolla mietityttää se, miten helposti ihmisen elämä voi ajautua niin kutsutuille väärille raiteille. Olen ne itse välttänyt, mutta useat muut ihmiset eivät ole kyenneet siihen.

Se toi minulle uuden näkökulman omaan työhöni koulunkäynninohjaajana ja vain vahvisti tuntemustani siihen, että olen oikeassa paikassa. Minä haluan edes yrittää kitkeä kiusaamista oman työni kautta ja ohjata sitä lasta oikealle polulle, ettei hänen tarvitsisi koskaan etsiä hyväksyntää mistä tahansa. Haluan auttaa lasta tunnistamaan itsessään kaiken sen hyvän, mikä meissä jokaisessa on. Haluan auttaa lasta huomaamaan, miten arvokas hän on. Miten arvokkaita kaikki ihmiset ovat ja miten jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa alusta.

Haluan opettaa, että elämä on täynnä uusia alkuja, joihin tarvitsee vain tarttua.

Kirjaunelmia

Kuten otsikko kertoo, unelmointia on ilmassa. Jotkut teistä ovat ehkä huomanneet e-kirjani mainoksen kadonneen sivun vierestä. Se ei ole sattumaa eikä vahinko, vaan totisinta totta. Purin sopimukseni Elisan kanssa, sillä Itseisarvokkuuden runoista tulee osa jotain erilaista kokoelmaa. Vain aika näyttää, julkaistaanko sitä. Se tietysti riippuu monestakin asiasta, kuten mm. siitä, löydänkö muistitikkuani. Löysin läppärilaukustani haarukan, mutta muistitikku oli teillä tietymättömillä.

Kappas kihveliä, heti löytyi kun valitti ja laittoi valot päälle. Kuitenkin, runokokoelmaprojekti on alkanut ja käsikirjoitus muotoutuu kovaa vauhtia. Ikään kuin ei olisi viittäkymmentä muuta asiaa mitä tehdä, mutta ehkä parempi on saada edes jotain aikaiseksi edes jollain saralla. Turha olla itselleen turhan ankara. Älkää olko tekään liian ankaria itsellenne.

Olette ihania,

pusmus.

♥

Vuoden 2018 kohokohdat

Kuten aina, joka vuosi, löytyy niitä hyviä ja huonoja hetkiä. Viime vuonna taisin tehdä samantapaisen postauksen ja pidin siitä, joten halusin tehdä samanlaisen uudestaan. 

1. Posti

Yksi mun ehdottomia lempihetkiä viime vuonna oli Postin joulupestistä hetki, kun meidän pöytäporukka lauloi yhdessä Petri Nygårdin Soittorasia-biisistä yhden kohdan.

2. Karhun kansa

Karhun kansan Kekrissä eräs jäsen saunotti muita ja rituaalissa jätettiin taakse vanhan vuoden vihat ja toivotettiin uusi vuosi tervetulleeksi. Se oli tähän mennessä yksi voimakkaimpia kokemuksiani ja siksi pääsee näin korkealle.

3. Keskustanuoret

Olin oman piirini varapuheenjohtaja ja otin enemmän vastuuta meidän piirin sosiaalisesta mediasta. Monia hyviä hetkiä, erityisesti liittokokous ja Vuoden aktiivi 2018 -diplomi liitolta.

NaNoWriMo 2018 #2

Joka hemmetin vuosi sattuu jotain. Aina. Tänä vuonna mun kone lakkasi yhtäkkiä tunnistamasta muistitikkua, jossa nanoni sijaitsi. Onneksi Windows oli pelastanut sen ja pystyin palaamaan täsmälleen siihen kohtaan, jossa olin ollut, mutta jotenkin se nanohenki ehti jälleen kerran haihtua. Mulla on päälle kolme tonnia sanoja kasassa, kirjoitin jopa Kekrissä käsin, ja tiedän että tuo stoori voisi kirjoittaa jopa itse itsensä, jos vain antaisin sille mahdollisuuden. Silti jokin tökkii ja päätin tulla valittamaan siitä tänne. Ja tästä siirryn ottamaan kiinni Hermione Granger ja kaksoisolennon arvoitus -ficistä ilmestyneet uudet luvut, ennen kuin vapautan itseni viettämään bestispäivää Katrin kanssa.

95588.22

Viimeisiä päiviä viedään! Ilolla aion heittää vuoden 2017 menemään ja toivottaa vuoden 2018 tervetulleeksi. Josko se olisi lempeämpi ja hedelmällisempi kuin tämä vuosi, toivossa on ainakin hyvä elää. Nyt on ollut kuitenkin aika vilkuilla mennyttä vuotta ja sen synkkyydessä olleita hyvinkin valoisia hetkiä. Löysin useita hienoja ja merkityksellisiä hetkiä, mutta ajattelin jakaa tässä kolme sellaista, jotka käyvät mielessäni jollain tavalla miltei joka päivä.

Karhun kansan jäseneksiottorituaali

Vain vaivoin pystyin itkemättä vastaamaan kysymyksiin ja vastaanottamaan jäsenkorun, koska se tuntui niin oikealta. Ehkä te, jotka on kastettu aikuisina, voitte samaistua siihen tunteeseen. Siihen yhteenkuuluvuuden, turvallisuuden ja rakkauden tunteeseen. Kuin ympärille levitettäisiin oikein paksu peitto, jossa on flanellipussilakana niin että se on heti lämmin ihoa vasten.

Karhun kansan kekri

Ihmisenä, jolla on oikein diagnoosinakin sosiaalisten tilanteiden pelko, otin aikamoisen ison riskin ja menin yksin keskelle täysin vieraita ihmisiä. Ne ihmiset pysyivät vieraina suurin piirtein kymmenen minuuttia, ennen kuin rohkeasti istuuduin alas, esittelin itseni ja liityin keskusteluun. Sen jälkeen vierauden ja ulkopuolisuuden tunne katosi, kun ihmiset ottivat minut lämpimästi vastaan. Jopa suuresti panikoimani jäsenhaastattelu oli lämminhenkinen ja mukava.

Keskustanuorten Etelä-Pohjanmaan piirin syyskokous

Olin ensimmäistä kertaa ikinä puhujanpöntössä, sain vuoden aktiivin palkinnon ja sain kunnian toimia piirin varapuheenjohtajana tulevana vuonna. Automatkalla Alavudelta kotiin itkin, nauroin ja lauloin onnesta. En ollut uskaltanut edes toivoa varapuheenjohtajaksi valintaa, mutta kun äänestystulokset julkistettiin niin olin taas lähellä kyyneleitä.

94997.33

Heissan!

Taas ajattelin kirjustella kuulumisia, koska tässä ficcienkirjoituspuuskassani en ole paljon ehtinyt muuta kirjoittelemaan. Nämä säännölliset postaukset ovat siis ajastettuja, juurikin tällaisia tilanteita varten. Olen pian Dramione-ficissäni neljännen osan julkaisun kohdilla ja hieman jännittää, että miten lukijat suhtautuu jatkoon. Etenkin kun kyseessä on muista hieman erilainen osa. NCIS-ficin kanssa takkuilen, koska jotenkin joku siinä tökkii. Olen kyllä saanut hyvin kirjoiteltua ficciä, jonka työnimi on Mary-Lou. Se ei ole lähelläkään julkaisuvalmiutta, sillä ensimmäinen osa on jo 4 000 sanan mittainen eikä se ole edes puolessa välissä sitä mitä olen siihen suunnitellut. Siitä taitaa tulla oikeasti ensimmäinen romaaninmittainen ficcini ja panostan siihen jopa ehkä vielä enemmän kuin olen aikaisempiin ficceihini panostanut.

En tarkoita ettenkö panostaisi NCIS- tai Dramione -ficceihini, mutta tämä on kokonaan eri kaliiperia. Sitä on myöskin raskaampi kirjoittaa, joten sitä ei kannata keskeneräisenä julkaista. Jos järjestäisin enemmän aikaa kirjoittamiselle, saisin paljon nopeammin aikaiseksi jatkoa muihin ficceihini. Slaying us on kokonaan unohtunut, vaikkakin senkin uusin osa on kyllä hyvinkin kesken. Pitäisi vaan taas katsoa Buffya että saisin siitäkin ficistä kiinni.

Joidenkin mielestä fanfiction on tekstilajina helpompi kuin niin kutsuttu tavallinen originaalien kirjoittaminen, mutta olen alkanut olemaan hieman eri mieltä. Se saattaa olla sitä aluksi, mutta sitä mukaa kun kehittyy kirjoittamisessa niin se muuttuu hankalammaksi. Hahmoihin alkaa lisätä piirteitä, joita niissä ei alunperin ollut ja tarvitsee paljon enemmän kertaamista että saa siitä maailmasta kiinni. Nimittäin oman kirjoittamisen kehittyessä helposti kehittyy se oma mielikuvitus ja se alkaa tuotteliaammaksi omien hahmojen ja maailmojen muodossa. Silloin tapahtuu hahmojen muuttuminen ic:stä (in character) ooc:ksi (out of character), joita suurin osa pyrkii ficcaamisessaan välttämään.

Itse toki viittaan kintaalla tämmöisille jutuille ja kirjoitan mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan, oli se sitten ic siinä hahmossa tai ei. Esimerkiksi mun Draco on hyvinkin lempeäluonteinen, vaikka aika itsepäinen mulkerohan se alunperin on. Ja hyvin usein mun Severus on harvinaisen paljon lällympi kuin oikea, sitä se fanityttöily teettää.

94909.11

Tässä kun olen käynyt läpi järkyttävää läjää mun vanhoja tekstejä niin vuorotellen hämmästellyt onko tää mun teksti ja kauhistellut että oonko oikeesti ollut näin nolo ja huono. Jaoittelin niitä kolmeen pinoon, uudelleenkirjoitettavat, throwback thursday -matsku ja julkaisukelpoiset. Kauan aikaa mietin, kehtaanko julkaista kaikkia tbt-kekoon joutuneita, koska ne on oikeasti aivan hirveitä. Perustin tämän blogin alunperin sekalaisten tekstieni kaatopaikaksi, mutta loppujen lopuksi tästä taisikin tulla ihan oikeasti väylä saada omia tekstejä esille muuallekin kuin fanfictionfoorumeille.

 

Tämä on osalta myös tapa tarkkailla omaa kehitystä ja purkaa tätä sanojen sekamelskaa, joka mun päässä pyörii 24/7. Siispä päätin, että jos mulla on kerran rohkeutta julkaista mun hyviä tekstejä, on mulla pakko myös olla rohkeutta julkaista niitä huonojakin. Ennen kaikkea haluan näyttää teille sen, että aina ei vain tule tasaista laatua ja alku on hankalaa ja kökköä, mutta mitä enemmän jaksaa panostaa ja kirjoittaa, sitä paremmaksi tulee.

Seuraavaksi keskitason historiikki:

Mun kirjoitustaipalehan alkoi kolmosluokalla, kun oli vapaa aihe ja saatiin kirjoittaa ihan mistä vaan. En edes tiedä miksi aloin kirjoittaa Jadesta, mun silloisesta mielikuvitusystävästä. Muistan vaan, että olin silloin todella yksinäinen ja todella itsetuhoinen, koin etten pysty luottamaan kehenkään muuhun kuin Jadeen. Mun omaan mielikuvitukseen, joka osasi sanoa ne sanat joka sai kivun hetkeksi pois. Periaatteessa siis itse puhuin järkeä itselleni, joskaan en sitä silloin tajunnut. (Nykyään en tarvi siihen mielikuvitusolentoja, puhun usein itsekseni ääneen ja jostain kumman syystä ihmiset pitää sitä outona. Onko niin väärin kommunikoida ääneen itsensä kanssa?)

Jokin siinä sai mun kirjoituslukon aukeamaan ja sille tielle aikalailla jäin, vaikka taukoja onkin ollut niin päiväkirja on ollut loistava reflektointivälineen lisäksi kirjoitustaidon ylläpitäjä. Noin kakkosluokkalaisesta oon pitänyt aika säännöllisen epäsäännöllisesti päiväkirjaa, mikä tavallaan ottikin Jaden paikan. Mutta siis, takaisin siihen aineeseen, joka sai suuret kehut mun silloiselta opettajalta. Minna ei yleensä lukenut aineita ääneen, mutta sen hän luki ja antoi miltei täsmälleen saman palautteen, minkä minä näin yli kymmenen vuotta myöhemmin annoin eräälle oppilaalleni.

Minnan kannustus sai mut kirjoittamaan aina vaan lisää, mutta siirryin enemmän fanfictionin pariin koska en ollut ihan valmis luomaan omia hahmoja. Se on ihan ymmärrettävää, ihmistuntemus ei yhdeksänvuotiaana ole ihan huipussaan. Joten ensin käytin hahmoja, jotka tunsin läpikotaisin. Harry Potter, Draco Malfoy, Ronald Weasley, Hermione Granger... Myöhemmin mukaan tuli myös bändeistä kirjoitettua fanfictionia, mutta se tuli paaaaaaaaljon myöhemmin. Tässä vaiheessa vielä ääliöhuumori ja superkliseinen draama oli se juttu.

Yläasteella mukaan tuli sitten angst. Ahdistus, itsetuhoisuus ja muutenkin kamalat ajatukset pyöri päässä. Erään nimeltä mainitsemattoman koulukuraattorin takia en saanut apua ongelmiini, joten ne pahenivat ja Jade oli todellakin taakse jäänyttä elämää. Ensin elämään tuli Anna. Kun Annasta pääsi miltei eroon, kuvioihin astui Bella. Koko yläaste ja vielä lukionkin, mulle neuvoja antoikin Anna ja Bella vuorotellen. Ihmismieli on jännittävä asia. En oikein ymmärrä itsekään, kuinka ihmismieli voi noin vain kääntyä itseään vastaan. Ehkä se selviää terapiassa.

Lukiossa kirjoittaminen vaihteli todella lyhyistä mininovelleista runoihin, joskin fanfiction pysyi vielä siinä rinnalla. Ja pysyy luultavasti aina, koska se on mukavaa vaihtelua. Siinä ei tarvitse muistaa ja tarkistella koko ajan kumpi oli hetero ja kummalla oli viiva silmässä ja sitä rataa.

Huh, olipa loppujen lopuksi pitkä historiikki kaikilla sivujuonteillaan. (By the way, jos teitä hämmentää Anna ja Bella, niin malttakaa odotta, työ tapaatte heidät vielä tekstien kautta ennemmin tai myöhemmin)

Ja tämä kaikki vaan siksi, että voin selittää miksi julkaisen hävyttömän huonoja tekstejä joskus tulevaisuudessa. Yup, tarinankertojuus on selkeästi imeytynyt selkäytimeeni.