lauantaina, marraskuuta 30

NaNoWriMo 2019 #3

Graphics by NaNoWriMo

Kyllä, luitte ylläolevasta bannerista oikein. Olen osallistunut nanoon vuodesta 2009, kuten olen usein varmastikin maininnut, ja nyt oli ensimmäinen vuosi kun voitin! Lopputilanne on 50,006/50,000 ja jätin kesken 28. päivä kun voitto tuli. Romaani on suurin piirtein puolessa välissä ja kaipaa paljon editointia, mutta teen sen sitten joku toinen päivä. Tai kuukausi. Tai vuosi. Nyt oon vaan tyytyväinen voitosta ja annan itselleni lepoaikaa ja armoa. Sitä todellakin tarvitaan tämmöisen urakan kanssa. Erityiskiitollinen tuesta saan olla ystävälleni T:lle, Maegolle ja Southpawille, jotka on olleet mukana tsemppaamassa ja piristämässä tämän matkan aikana. Onnittelut Maegolle ja Pawille myös voitosta!


Graphics by NaNoWriMo

Päällimmäisimmät tunteet ovat helpotus ja ihan järjetön kisaväsymys, vaikka valvoin vain kolme kertaa kirjoittaakseni päivän sanat täyteen. Iso helpotus oli kun ekana päivänä sain 4,5k sanoja kasaan ja sitten on ollut ainakin kaksi 3,5k:n sanan päivää, jotka loi sitten sitä puskuria ja välillä sai löysäillä. Huonoimpana päivänä taisi tulla vain sata sanaa ja nekin tuli jonkin puolen tunnin aikana kiireessä taistellen unta vastaan.

perjantaina, marraskuuta 29

Lauluja ympäri Suomenmaan, 7/60



7.

Koskien

sormein päät
pehmeästi koskettimilla
Duuri, molli
Fis, cis
Tanssiin pyydät ojentaen käden
Minä suostun
Tartun käteesi
Annan sinun viedä
ees taas
Joskus on mukavaa
vain seurata

tiistaina, marraskuuta 26

Narsistin puoliso

Minä kerroin sinulle kaiken.
Jokaisen kipuni,
mustelmani,
arpeni.

Sinä otit ne kantaaksesi
vain heittääksesi ne
vasten minun kasvojani.

Minä rakastin sinua.
Sinä taisit vihata minua.

torstaina, marraskuuta 21

Rakastettu

Jos minä saisin valita,
en enää putoaisi.

Tasapainottelisin hulluuden rajamailla,
liukastelisin kaltevilla pinnoilla
ja eläisin toivossa.

Jos on ollut minun tilanteessani,
tietää että hulluuteen putoaminen
on vain tapa saada jälleen happea.
Kun muut keinot eivät auta,
irti päästäminen
ja defensseihin putoaminen
on ainut keino elää.

Se ei kuitenkaan ole aitoa elämää,
sillä pirstaleista ei saa koskaan enää
ehjää.
Oman elämän maljasta tulee pyhä Graal,
tarunhohtoinen haaveilun kohde
joka pysyy vuosituhannesta toiseen
yhtä
tavoittamattomissa.

Pirstaleiden seassa
F32.2,
F40.1,
F41.09,
F43.1
ja F50.3.,
rikkinäinen mieli,
elämäni kahvikupin palaset ja musta kitkerä neste.
Seassa suolaiset kyyneleet
jo lapsuudessa kuivuneet.
Jäljelle jäänyt keho ja iskunvaimennin.
Kuin kolmekymmentä senttiä ilmaa
ilman hermoja.

Peilistä katsoo
väsynyt lapsi,
joka vakuuttaa
kaikki on hyvin.
Silmäpussit sanovat toista.
Teit parhaasi.
Se ei vain aina riitä.
Koskaan riitä.
Aina vajavainen,
vajaa.
Ei koskaan tarpeeksi.
Aina liian vähän.
Silti liikaa.

Liian lihava laulamaan.

Iskunvaimennin ei tunne,
ei ole olemassa.
Silti se painaa
sata kiloa.
Selän takana painaa vaakaa
ja nauraa vaimeasti.
Minä suojelen sinua kaikelta,
kaiteelta,
taiteelta
Olkoon niin,
minä lupaan sinulle.
Mitä vain, että saisin olla taas
pehmeässä syleilyssä
ja unohduksen turvallisuudessa.
Rakkaudessa.

Edes yhtenä päivänä
maailman tärkein.
Yhtenä hetkenä
kalleinta mitä on.
Minuutin ajan
korvaamaton.
Rakastettu.

Sormien lomassa tyhjyys,
kuin toinen syntymätön maailma.

Rakastettu on oikea nimesi

Ei minun sitten laisinkaan.

torstaina, marraskuuta 14

NaNoWriMo 2019 #2

Nanoa on ohi neljätoista (14) päivää. Arvatkaas, monenko päivän putki mulla on?

Graphics are official NaNoWriMo

Toisin sanoen, tämä nano on ollut varsin onnistunut tähän mennessä. Ei kuitenkaan kirota sitä, sillä tänä vuonna ajattelin oikeasti voittaa. Oon myös lähimpänä voittoa kuin aikaisempina kymmenenä vuotena ikinä ollut. Aikaisempi henkilökohtainen ennätykseni oli 20 076 sanaa, vuonna 2012 romaanilla Jos Jumala rankaisee. Muistan, että silloin suht hyvin mennyt kirjoittelu lopahti siihen, kun tietokoneeni tuhosi KAIKKI tiedostot romaaniin liittyen. Jäljelle jäi hajanaisia irrallisia kohtauksia, hahmot ja kylän pohjakartta. Toki nyt tähän mennessä kylän nimi on vaihtunut ja romaanikin on itsessään selventynyt paljon, mutta se vaatisi vielä sen kirjoittamispuolen.

Tämän vuoden nanoni on siis aikamatkustusta, maagista realismia ja rakkausromaania yhdistelevä Твоя - sinun, joka sai ihan hyvän alun ja hajanaisia kohtauksia viime vuonna. Hylkäsin aikaisemman aloituksen, tein uuden ja lähdin etenemään kronologisessa järjestyksessä. Tähän mennessä valmiina ovat luvut yhdestä neljään ja interludi. Oon ylpeä saavutuksestani, sillä ensimmäistä kertaa koko nanoiluhistoriassani olen ylittänyt puolen välin.

Kyllä, minulla on tällä hetkellä koossa 25 030 sanaa.

Enemmän kuin missään aikaisemmassa nanossani ikinä. Toki mulla on nanoyhteisön lisäksi ollut tosi vahvoja tukijoita, kuten esimerkiksi ystäväni T joka on potkinut mua persaukselle ja kannustanut. Hänelle on saanut valittaakin, eikä oo suuremmin pistänyt vastaan. T:n luona oon saanut kirjoitella ja olla läsnä yhdessä, se on yksistään jo ollut iso buusti mun kirjottamiselle ja ehkä myös nanomielenterveydelle.

Eilen olin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Write-Inissä ja sanalla sanoen, meinasi mennä hepuloinniksi kokonaan. Sain kuitenkin kaksi ja puoli tuhatta sanaa aikaiseksi, ettei se mikään turha juttu ollut. Sitä paitsi, oli kiva jakaa omia nanoiluja ja toivon, että pääsen myös ensiviikon miittiin!

Blokki ei siis vielä ole päässyt yllättämään ja lets toivotaan, ettei se yllättäisikään. Välillä kuitenkin huomaa, että kuvailun suhteen on menty sieltä mistä aita on matalin ja ei ole jaksettu seurata romaanin tyyliä, vaan esimerkiksi yhdessä kohtauksessa Aleksanteri tiesi olevansa ihan saatanan ärsyttävä. :D Korjasin myöhemmin tietysti kuvailun monisanaiseksi tulkinnaksi Aleksanterin ärsyttävyydestä ja Anjan uhmareaktiosta. Ah, näitä nanon ihanuuksia.

Toivottavasti joku teistäkin osallistuu vielä joskus Nanoon, tää on aivan ihanaa itsensä kiduttamista!

keskiviikkona, lokakuuta 2

Kiusatun kasvot

Mitä minä opin?
Olemaan hiljaa
Hyväksymään
Rikkomaan peilit
Etten näkisi
Rikkinäistä minääni.

perjantaina, syyskuuta 20

NaNoWrimo 2019 #1

Tiedän, on vähän turhan aikaista alkaa pohtia tämän vuoden Nanoa. Onhan siihen kuitenkin sellaiset pari kuukautta aikaa vielä miettiä ja suunnitella, mutta oma päättämättömyys on ehkä se syy miksi nytkin ajaudun kirjoittamaan tänne pohdintojani.

Viimevuotinen romaani ei kerennyt alkua ja paria randomtapahtumaa pidemmälle, kun elämä vei mukanaan ja Nano jäi jälleen kerran pahasti kesken. Tänä vuonna olen päättänyt viimeinkin voittaa, onhan tämä sentään meikäläisen yhdestoista nanoiluvuosi. Olisi siis jo aikakin kerrankin voittaa ja saada jotain muutakin valmiiksi kuin vain läjä runoja, oneshotteja ja keskeneräisiä ficcejä. Siksi ajattelinkin, että voisi jatkaa viimevuotista ja saada siitä ensimmäinen täysin valmis romaani. En oo varma haluaisinko esikoisteoksekseni kyllä tätä, mutta olis edes pöytälaatikossa valmiina jotain.

Helmikuussa aloin suunnittelemaan uutta nanoa ja siihen olisi hahmot, taustatarinat ja miljöö, mutta se juoni puuttuu. Oikeastaan mulla on paljon sivujuonia, mutta yksi pääjuoni puuttuu enkä halua tehdä mitään tylsää jaarittelu- ja ihmissuhdesoppapaskaa. Hirveästi houkuttaisi nähdä, mitä hahmot haluaisi ruveta touhaamaan mutta se ei oo hirveän hedelmällinen pohja nanolle, jonka tarkoitus on saavuttaa se 50 000:n sanan raja.

Toki mulla on myös vanha kunnon JJR, joka kolkuttelisi tuolla takaraivossa. Leevi on aika vihainen siitä, etten ole vieläkään saanut sen tarinaa kirjoitettua. Arttu on vähän hiljaisempi tapaus, koska se vaan toivoo että koko stoori unohtuisi.

Ilmeisesti jälleen on palannut vanha tapani puhua hahmoista niin kuin ne olisi oikeita ihmisiä. Luisun siis hitaasti mutta varmasti Nanohulluuteen.