Jätin sinulle sieluni rippeet
Kokoa niistä nainen
Minä en enää jaksa
Astun uuteen elämään
En enää kaipaa sinua
Meitä

Narsistin puoliso

Minä kerroin sinulle kaiken.
Jokaisen kipuni,
mustelmani,
arpeni.

Sinä otit ne kantaaksesi
vain heittääksesi ne
vasten minun kasvojani.

Minä rakastin sinua.
Sinä taisit vihata minua.

Minä pidin sinusta jo silloin

Minä pidin sinusta jo silloin.

Silloin, kun hiuksesi vielä punersivat
ja pyrkivät joka suuntaan.
Silloin, kun olit hukassa
etkä tiennyt missä olisi hyvä.
Silloin, kun olit epävarma
ja kaipasit minua eniten.

Minä rakastin sinua silloin.

Silloin, kun hiuksesi väri
vaihtui kuin syksyn lehdet.
Silloin, kun aloit juurtua
etkä enää harmitellut jumiutumista.
Silloin, kun löysit varmuuden
etkä enää kaivannut minua.

Sydämeni hiljaiset kosketukset,

enkelten pienet rummut

tiu'ut sisälläni

Kätesi kädessäni

tunnen sisälläsi rytmin

pienet askeleet sielujen tanssin

Jos putoan, nostatko?
Palaako sinussa Lemmon lempi,
ikuinen sepäntuli?
Kummasta saat tahtisi
Ilmarisen ahjosta
vaiko shamaanisi rummusta?
Sylissäsi kalevantuli,
otan sähkösi vastaan.
Sukkamieli sisimmässäni
kerää sinulle puolukoita.

Läheiselle

Sinä nukut

Kuuntelen kevyttä kuorsausta

Kuten olet usein kuunnellut omaani

Miten kiitollinen saankaan olla sinusta

Murheellisten laulujen maa

 (Tämä on teksti, jonka arvioinnista olen ikuisesti katkera ysiluokan äidinkielenopettajalle. Kasi puoli ihan vain, koska teksti ei kuulemma liittynyt suomalaisuuteen tai Suomeen. Kerro kommenteissa, löysitkö sinä ne suomalaiset piirteet, joihin olen tässä viitannut!)

MURHEELLISTEN LAULUJEN MAA

Poikani, minun pieni poikani. Sydäntäni särkee katsoa sinun kuihtumistasi, kun teet sen itsellesi enkä voi auttaa mitenkään. Minun täytyy vain yrittää tottua ajatukseen, että jossain vaihessa elimistösi ei enää kestä. Minun täytyy vain tottua ajatukseen, että jonakin aamuna minä herään ja löydän sinut poisnukkuneena. Sinä alat olla jo niillä rajoilla.

Laiha, sinä olet liian laiha.

Poikani, minun pikkuiseni. Leveät hartiat luisina ja posket kuopilla. Komeaakin komeampi nuori mies häpeää nyt itseään. Silitän poskeasi, kun nukut. Tunnen luut, kireän ihon. Lohduttomat kyyneleet vierivät pitkin poskiani, vaikka kuinka yritän estellä. En minä halua, että sinuun sattuu, enkä halua näyttää omaa suruani. Ehkä sinä voit vielä tervehtyä.

Toisinaan minä toivon vielä, vaikka tiedän sen olevan turhaa. Mikään ei voi pelastaa meitä, sinua. Olet vaipunut liian syvälle sydämeesi huomataksesi, että olet tehnyt virheen.

Jotkut sanovat, ettei koskaan ole liian myöhäistä, mutta minä tiedän paremmin. Huomasin sen sinusta. Heti kun huomasin ensimmäiset merkit, tajusin, ettei kukaan voi näyttää sinulle sitä valoa mikä sinut nostaisi pinnalle. Aluksi minä yritin, yritin ihan totta. Huomaamattomasti ja pakottaen. Nykyään minä vain istun takan ääressä, kuunnellen talon hiljaisimpiakin äännähdyksiä. Haluan olla paikalla silloin, kun vedät viimeisen henkäyksesi. Haluan olla vierelläsi, haluan kuulla poismenosi. Minä olen sinut tähän maailmaan saattanut ja jos minun täytyy myös saatella sinut poiskin, minä teen sen.

Viiden minuutin välein käyn katsomassa untasi. Näytät niin levolliselta, niin kuin aina. Aivan kuten kaikki lapset nukkuessaan. Sinä vain et ole enää lapsi, olet nuori. Nuori mies, jolla ei ole enää tulevaisuutta. Vedän  tuolini sänkysi viereen, sillä tiedän että tämä on se yö. Tänä yönä tähdet tuikkivat liian kirkkaasti, kuu on täydempi ja valaisee enemmän kuin koskaan ennen. Ääntäkään ei kuulu, vain sinun raskas hengityksesi.

"Äiti, miksi sinä itket?"

Siniset silmäsi katsovat minua viattoman unisina. Et mielestäsi ole tehnyt mitään väärää, etkä ole tehnytkään. Olet vain sairastunut, eikä se ole ollut sinun syytäsi. Katson sinuun hymyillen ja sinä teet tilaa viereesi, kun istuudun sängyllesi. Nojaudun istumaan seinää vasten ja sinä kierrät ohuen ohuet kätesi minun ympärilleni. Painat pääsi minun rintaani vasten.
"Nuku vain, kulta, nuku vain", ääneni on hyvin hiljainen. En halua päästää sinusta irti, mutten halua että sinuun sattuu.

Silitän hiuksiasi, tunnen kuinka hymyilet. Tähän sinun on hyvä nukahtaa, äidin syliin. Tiedän, että olet kipeä ja tiedän, että tahtoisit valvoa. Et halua huolestuttaa minua. Et ole koskaan halunnut huolestuttaa minua, jollain tasolla olet aina tiennyt miten vaikeaa on tulla toimeen yksin pienen lapsen kanssa. Koskaan et ole vaatinut liikaa. Minun pikkuiseni, ainokaiseni. Olisin halunnut nähdä sinun kasvavan onnelliseksi, mutta ehkä juuri näin oli tarkoitettu. Voin vain luottaa yksin kohtaloon.

"Äidin pikkuinen"

Vedät syvään henkeä kerran, toisen, kolmannen. Minä tiedän, ettei neljättä enää tule ja olen oikeassa. Kolmannella kerralla päästät ilman ulos keuhkoistasi puuskahduksena. Silitän hiuksiasi ja pidän sinua sylissäni.

Sinä olet läsnä vielä tämän yön.

Minun tehtäväni

Otan lääkkeet kädestäsi
se on minun tehtäväni.
Piilotan veitset keittiöstäsi
se on minun tehtäväni.
Varmistan hyvinvointisi
se on minun tehtäväni.
Olen suojelusenkelisi,
minun paras ystäväni.

Rakkaani Masennus

Rakas, rakkaampi, rakkain.

Masennus, vaikea, vaikein.

Eikö rakkaus korjaakaan?

Avuttomuus, sidotut kädet.

Mitä teen?

Veitsen otan kädestä

pillerit kaapista

kyyneleet pyyhin hihoihini sinisiin.

Rakkauteni, masentuneeni.

Tekisin kaikkeni

sinun vuoksesi.

Voin vain kietoa sinut syliini

siniseen huppariin

hukuttamaan kyyneleesi.

Nojailen aitaan

Hei sinä,
sinä niin.

Mitä olet mieltä, onko elämässä mitään järkeä? Ei tarvitse päättää nyt heti, kyllä minä selviän. Lähinnä tyhjiä toimittelen, tähän aitaan nojailen ja sinua katselen. Tohtorinviittani heiluu tuulessa, samaan tahtiin kuin kaura kumartaa. Varjoni kuikuilee ylitseni, ylitsesi. Pidän siitä miten sinä hymyilet. Olet vähän kuin tuo auringonsini taivaalla pääsi yläpuolella. Tai tuo ruosteinen vanha penkki, jolla istut tienreunassa potkiskellen hiekkaa. Mikä maalaismaisema, sinä istumassa ruostuneella penkillä kuivan hiekkatien reunassa. Maalaisin taulun jos osaisin. Sinä varmaan osaat, ainakin epäilen niin. Minä en osaa kuin laulaa ja tanssia, kirjoitankin hätinä vain. Aku Ankan taskukirja makaa ojassa, joltain lapselta kait pudonnut. Nostaisit sen ylös, sillä rakastathan auttaa ketä tahansa.

Heiluttelet jalkojasi, mokomakin kärsimättömyys. En tiedä ketä odotat, minuun et kuitenkaan katso. Olisin tässä hyvää juttuseuraa, mutta ei sitten jos ei kelpaa. Tyytyväisyys tilanteeseen onkin yliarvostettua. Olen hieman katkera, jos et ole huomannut. (Höm höm, Dolores hyvä otatko pastillin?)

Kolmatta päivää istut siinä ja heiluttelet jalkojasi. Ja kolmatta päivää minä toljotan sinua. Olisi kiva välillä vähän vaihtaa tilannetta. Jos vaikka istuisit ojan pientareella maassa, aitaan nojaten. Voisit vuorostasi toljottaa minua, se voisi olla mukavaa. Heiluttelisin jalkojani ja tähyilisin kaurapeltoa.

Ei minua tarvitse kuunnella, se oli vain ehdotus, ystävä hyvä. Tai ystävä ja ystävä, emmehän me ole edes jutelleet.

Terveisin minä,

minä vain.

Liian lähellä

Kuiskaan hiljaa:
"Minä rakastan sinua"

Sinä et kuule. Naurat ystävällesi, minä punastun. Et huomaa sitä, ja olen siitä onnellinen. Ehkä näin on parempi, mietin. Olen sinuun mieltynyt, mutta annan sen olla. Riittää kun näen sinun hymyilevän. Jos kuulen äänesi, katoan. Kun palaan takaisin, vaivun muistoihin.

En tiedä koskeeko käsi oikeasti olkaani, siltä se tuntuu. Näen vain sinut, mustavalkoisten muistojeni keskellä väripilkkuna, hymyilevänä.

Kuiskaan uudelleen:
"Sinua rakastan"

Sinä vastaat:
"Sen tiedän"

Hämmennyn.

Oletko sinä oikeasti siinä? Et tietenkään. Katoat kun herään todellisuuteen.

Sinun todellisuuteesi.

Sinä teet tästä kiinnostavan, minusta hieman hassun. Vilkaiset ohitseni, hassutat hieman lisää. Hymyilen. Päässäni hassuilen, vaikka vain hymyilen. Mieleni tekisi silittää, halata, vaan käsieni päälle istun.

Olet liian lähellä.

Tapahtumia

Jotain tapahtuu

jotain pientä

Se on suloista,

sinä olet suloinen

Jotain tapahtuu

jotain suurempaa

Onko se suurta vain minun mielestäni?

Penni ajatuksistasi

lempeä hymy hymystäsi

Kuvitelma

(Ystävänpäivän kunniaksi voin julkaista tämän. Yritän opetella kirjoittamaan jotain muutakin kuin runoja ja teinidraamaa, joten päätin heti lähteä selättämään sitä kaikkein vaikeinta - romantiikkaa. Tästä huomaa selkeästi että kyseessä on aloittelijan teksti, mutta jostainhan sitä on lähdettävä liikkeelle.)

Mietin sinua maatessani pimeässä odottaen unta, väliaikaiskuolemaa. Tuijotan näkymättömissä olevaa kattoa ja mietin miten hengittäisin sinut seuraavan kerran nähdessäni. Kun olen lähelläsi, sydämeni sekoaa rytmissään ja minä kompuroin sanoihini.

Olet minulle rakas. Niin rakas että voisin huutaa sen koko maailmalle, mutta sitä en tee. En ole tyhmä enkä uhkarohkea. En halua tämän illuusion särkyvän ihan vielä, nyt kun pystyn vielä kuvittelemaan sinut viereeni. Sinut makaamassa sängylläni silmät kiinni kuunnellen pehmeitä pianosointuja. Voin kuvitella leukasi kaaren, pörröiset hiuksesi ja suljetut silmäsi. Voin melkein haistaa tuoksusi, joka sekoittuu omaani.

Tämän kuvitelman sinusta haluan säilyttää, koska todellisuus on julma ja kylmä. Ilman ajatusta sinusta minä olen kylmä. Eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä. Olemme kaksi ihmistä, niin erilaisia, mutta osittain samanlaisia. Sinun eroavaisuutesi kiehtovat minua, yhteneväisyytemme humalluttavat minut. Ne saavat minut uskomaan johonkin johon luulin kauan sitten pettyneeni. Se pettymys turrutti jotain minussa ja sinä sait sen virkoamaan. Olemalla sinä.

Jos tämä lumous rikkoutuu, rikkoudun minäkin. Minulta viedään jotain rakasta ja lohdullista ja tilalle jätetään vain tyhjä aukko. Se sama, joka oli siinä ennen sinua.

Yritänkö täyttää aukon kuvitelmalla? Onko sillä jotain merkitystä? Ei ainakaan pitäisi, mutta sillä on. Huokaisen ja käännyn kyljelleni.

Ikävöin sinua ja se on typerintä mitä olen tänään tehnyt.

Laittomat

Suojaan kaikelta?
En minä voi sinua piilottaa
minulla ei ole valtuuksia
ne saa hallitukselta
Minä en voi auttaa sinua
pakoilenhan itsekin
Joitain osia minussa
ei hyväksytä
Osittain olen haluiltani laiton
Piiloudu arjen taakse
sinne mahtuu
Kulje julkisesti, mutta varoen
Suojassa kaikelta♥

Nurkka

Juokse ettet kaadu,
koska ei ole minun osani sinua nostaa
Olen voimaton,
kuten sinäkin
Ainut lohtu on nurkassa,
jossa kohtaa kaksi loppua
Loput
joista ei ala mikään
Ne pysyvät
Ja lujasti.