Kuiskaan hiljaa:
"Minä rakastan sinua"
Sinä et kuule. Naurat ystävällesi, minä punastun. Et huomaa sitä, ja olen siitä onnellinen. Ehkä näin on parempi, mietin. Olen sinuun mieltynyt, mutta annan sen olla. Riittää kun näen sinun hymyilevän. Jos kuulen äänesi, katoan. Kun palaan takaisin, vaivun muistoihin.
En tiedä koskeeko käsi oikeasti olkaani, siltä se tuntuu. Näen vain sinut, mustavalkoisten muistojeni keskellä väripilkkuna, hymyilevänä.
Kuiskaan uudelleen:
"Sinua rakastan"
Sinä vastaat:
"Sen tiedän"
Hämmennyn.
Oletko sinä oikeasti siinä? Et tietenkään. Katoat kun herään todellisuuteen.
Sinun todellisuuteesi.
Sinä teet tästä kiinnostavan, minusta hieman hassun. Vilkaiset ohitseni, hassutat hieman lisää. Hymyilen. Päässäni hassuilen, vaikka vain hymyilen. Mieleni tekisi silittää, halata, vaan käsieni päälle istun.
Olet liian lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heitä kommentti!