Kun makaan lattialla pimeässä ja joku huutaa,
tunnen eläväni.
Katto on jossain tuolla,
korkealla,
mutta
en näe
enkä
kuule.

Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista.

Musiikki soi hiljaa pimeässä huoneessa. Kohdistan katseeni pimeyteen, en ole varma onko kattoa ollenkaan. En ole varma istunko, makaanko vai seisonko. Pimeässä kaikki on outoa ja uutta. Se on myös sanana outo, mitä enemmän toistan sitä sitä teennäisemmältä se kuulostaa. Ajatukseni harhailevat ja mieleni ei ole lainkaan läsnä. Missä se on?

Mihin se lähti sijoittaen tyhjyyden paikalleen? Kaikki on sumua, sumussa on helppo kulkea. Minua ei voi jäljittää, kun en jätä jälkiä. Mielettömyyteni ei kuluta tämän elämän kapasiteettia. Ehkä sen pitäisi, ei sillä kuitenkaan ole mitään väliä. Olisi niin paljon helpompaa vain antautua virran vietäväksi. Elämänvirran, joka pitää kaikkia elämän lankoja vetisissä virroissaan.

Musiikki kaikuu tyhjän mieleni mielettömiin syvyyksiin.

En pelkää pimeää.

Pimeä

Mitä minä teen yön jälkeen,

kun aamu sarastaa?

Olen hukassa!

Pidän pimeydestä,

koska se on turvallinen.

Tämä maailma ei ole.

Valon maailma pettää minut

yhä uudelleen

Se peittää minut pettymyksiin

Pakottaa turruttamaan kaiken

Väsymyksen sumun alle

Unen ja valveen rajamaille

missä kaikki on mahdollista

mutta mikään ei ole todellista

Tämä maailma antaa hymyn

vain vetääksen maton jalkojesi alta

Sillä rakkaus ei korjaakaan

Sinulle valehdellaan

Lääkkeesi auttavat hetken

Sitten uppoat taas

Kutsu itse itsesi

Vain sinä voit olla pelastusrengas

"Kaiken muun saa viedä"