Rakastettu

Jos minä saisin valita,
en enää putoaisi.

Tasapainottelisin hulluuden rajamailla,
liukastelisin kaltevilla pinnoilla
ja eläisin toivossa.

Jos on ollut minun tilanteessani,
tietää että hulluuteen putoaminen
on vain tapa saada jälleen happea.
Kun muut keinot eivät auta,
irti päästäminen
ja defensseihin putoaminen
on ainut keino elää.

Se ei kuitenkaan ole aitoa elämää,
sillä pirstaleista ei saa koskaan enää
ehjää.
Oman elämän maljasta tulee pyhä Graal,
tarunhohtoinen haaveilun kohde
joka pysyy vuosituhannesta toiseen
yhtä
tavoittamattomissa.

Pirstaleiden seassa
F32.2,
F40.1,
F41.09,
F43.1
ja F50.3.,
rikkinäinen mieli,
elämäni kahvikupin palaset ja musta kitkerä neste.
Seassa suolaiset kyyneleet
jo lapsuudessa kuivuneet.
Jäljelle jäänyt keho ja iskunvaimennin.
Kuin kolmekymmentä senttiä ilmaa
ilman hermoja.

Peilistä katsoo
väsynyt lapsi,
joka vakuuttaa
kaikki on hyvin.
Silmäpussit sanovat toista.
Teit parhaasi.
Se ei vain aina riitä.
Koskaan riitä.
Aina vajavainen,
vajaa.
Ei koskaan tarpeeksi.
Aina liian vähän.
Silti liikaa.

Liian lihava laulamaan.

Iskunvaimennin ei tunne,
ei ole olemassa.
Silti se painaa
sata kiloa.
Selän takana painaa vaakaa
ja nauraa vaimeasti.
Minä suojelen sinua kaikelta,
kaiteelta,
taiteelta
Olkoon niin,
minä lupaan sinulle.
Mitä vain, että saisin olla taas
pehmeässä syleilyssä
ja unohduksen turvallisuudessa.
Rakkaudessa.

Edes yhtenä päivänä
maailman tärkein.
Yhtenä hetkenä
kalleinta mitä on.
Minuutin ajan
korvaamaton.
Rakastettu.

Sormien lomassa tyhjyys,
kuin toinen syntymätön maailma.

Rakastettu on oikea nimesi

Ei minun sitten laisinkaan.