Suutele minua rakkaani, kuin
tämä olisi viimeinen suudelmamme. Sillä tiedän sen olevan viimeisemme.
Sydämeni huutaa, mutten tahdo luopua tästä viimeisestä hetkestä,
viimeisistä minuuteista.
Emme ole enää ehjiä, rakkautemme oli
tarkoitettu rikottavaksi. Voimme pelastaa toisemme näin, rikkoen
sydämemme, riistäen niistä toiset puolet. Yksin olemme puolikkaita,
yhdessä kokonaisia. Ymmärrän tämän hetken, ympärillä olevan talviyön
kauneuden, mutten ymmärrä miksi uhraamme näin itsemme.
Voisin vain lentää pois, jättää surun jälkeeni.
Lupasin
sinulle, etten jätä sinua. Valehtelin, ja nyt se satuttaa. Sanoin
sinulle, rakkaani, aina rakastavani sinua. Siinä en valehdellut. Kun nyt
irrottaudumme, katson sinua silmiin ja kuiskaan kaiken olleen valhetta.
Sydämeni kevenee, huulilleni nousee surumielinen hymy.
Nyt sydämeni ei pidä enää minua maassa.
Emme voi olla yhdessä.
Tahdon olla vapaa.
Kosketan huuliasi sormillani. Sinun on helpompi unohtaa minut,
jos vihaat minua. Ja sinä unohdat. Tiedän sen. En rakasta sinun
jälkeesi ketään, lennän vain lintuna taivaalle. Silloin tiedät, ettei
kukaan muukaan tule saamaan minua.
En olisi kanssasi onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heitä kommentti!