Unirunojen luonnoksia

(Lopulliset versiot eriävät täysin näistä, jotka ovat mitä kummallisimmat)

Tappakaa se mitä näette
tapa elitistinen faami
murhaa toivio,
mutta jätä kronoopit rauhaan
Kaaos on kaunis
ja he ylläpitävät sitä
Hyvä sydän ei takaa hyvää päätä
Mutta hyvä pää takaa hyvät rahat
Egoistinen elitismi,
halleluja!
Rikkaudet rikkaille
jotka niillä osaavat leikkiä.



Faamien punamultahallitus
se on työläismafian hyvä alku
Se on We Will Rock You
ja melkein selvä oppositio



Siitä lähdetään, että päässä pirstää
Hyvä vai huono hetki
Ei tietoa
Päätä vain pistää
tutkituttaa pitäisi



Jonain päivänä kipu katoaa
Jonain päivänä minä katoan
koska silloin uusi elämä saa alkunsa
On aika tehdä tilaa uusille
vapauttaa paikka odottavalle sielulle
joka  hengittää

12. A Letter from Death Row

(Tänään something in English. I beg your pardon kaikista kamalista virheistä mitä tuolla vilisee, mmuttamutta. Tosiaan, numero otsikon edessä on sen otsikon numero. En ottanut pois koska muuten se fiilis olisi muuttunut. Enjoy)

 

 

12. A Letter from Death Row

Dear mom and dad,

I’m so sorry I wasn’t that kind of son you wanted. I did my mistakes, some of them too big. Don’t blame my friends, I was the one to make the decision to kill him. They tried to stop me but I didn’t listen.  Mom always said I’m an old oaf who does whatever he wants. Kind of funny it led me to this point.

I just want to say I love you. So much that it hurts. I want you to know, I always wanted to be perfect. It just turned out and I lost my conciousness of right and wrong. You were the best parents boy could have, I just wasn’t the best boy parents could have. I regret all the things I’ve said, did or left undone.
Tell my sisters I love them. Lianna, you’re way too beautiful to waste your time with idiots like me. Brittany, you’re the brightest star our theater could have, but don’t let your intelligence go waste. I love you both and now you know how to help your own sons if they end up being like me.

When they told me I had two options, poison or electrocution, I chose electrocution, because it will hurt. I know that, and I want it. You may think I’ve gone mad or something, but I’m not. Mom, I hurted him and his family so much. It’s unfair to you that you have to lose someone too, but it makes victim’s family feel better. Dad, you always said big boys don’t cry. I’m a man now, and I cry because I fear facing death alone. I’m sorry you can’t meet me in Heaven, but murderers and pagans go to Hell.

Your remorseful son,
Alexander.

Kirje tuntemattomille

Hei, jos aivan varmasti haluat tietää kuka olen, tässä on kirje sinulle.

Olen Iida, kirjoitushetkellä kahdeksantoista (7.8.2013) ja minua kutsutaan Justiinaksi. Olen äidillinen, käyttäydyn vastuullisesti, olen savuton, alkoholia käytän kerran vuodessa enkä paljoa kerralla ja haaveilen kirjailijan urasta. Silti nukun pehmonallen kanssa, katson vapaa-aikanani yksin Ti-Ti Nallea ja Rölliä, kuuntelen lauluja kummastakin, rakastan lastenelokuvia enkä koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Opettelen kävelemään korkokengillä, mutta silti pidän kiinni pehmoleluistani. Kukaan ei voi viedä minulta niitä.

Voin punata huuleni, laittaa rajaukset silmiin ja mekon ylle, mutta en siitä miksikään muutu. Yhä rakastan lapsille suunnattuja vanhoja elokuvia, musiikkia ja sitä viatonta suorasukaisuutta. Voitte nauraa minulle, voitte pilkata minua siitä, mutta minä en ole koskaan yksin. Silloinkin kun olen yksin, en ole yksinäinen, koska pehmonalleni pyyhkii kyyneleeni hihaansa ja lohduttaa.

Kun kesäyö sataa kasvoilleni kyyneleitä, minä hymyilen ja levitän käteni. Tervetuloa tuuli, vie minut Mikä-Mikä-Maahan. Käperryn vaatekaapin lattialle, nukahdan sinne ja herään Narniasta. Kun aamulla astun linja-autoon, se muuttuu junaksi ja pian olen Tylypahkassa. Elämäni on rikasta niin kauan kun minulla on mielikuvitukseni.

Minä en tarvitse poikaystävää tunteakseni itseni kauniiksi, tarvitsen siihen vain peilin, oikean valon ja tangle teezerin. Minulle riitää peiton lämmin syleily, parhaan ystäväni lämmin hymy ja auto, jolla ajamme Vaasaan yöpizzalle.

Minulle riittää, että pääsen koulussa kursseista läpi. Tärkeämpää minulle on oppia tuntemaan opettajat ja ammentaa heidän elämänkokemuksestaan tietoa. Oppia tuntemaan heidät persoonina. Minulla on ystäväni, joiden kanssa vietän välitunnit. Heidän kanssaan voin nauraa.

Voimalliseksi tunnen itseni, kun kuulokkeissa soi Survivor ja Eye of the Tiger. Vielä voimallisemmaksi naiseksi jos Gimmel laulaa Roviolla olosta. Pimeässä, kuulokkeet päässä olen supertähti. Karaokessa olen se iskelmälaulaja, joka ei koskaan nouse pinnalle. Joka syntyi väärälle aikakaudelle.

Olen onnellinen kun Leevi and the Leavings soi kaiuttimista ja voin laulaa kuinka hullu Amalia kamalia tansseja tanssii. Onnellisuus on sitä, kun Irwin laulaa Silirimpsistä autossa matkalla ei minnekään. Ryysyrantaa kesäyönä, pysähdys satunnaiselle bussipysäkille, puoliksi lämmennyttä Pepsiä ja auton nielemä puhelin.

Riittää, että saan sanoa rakkaakseni parasta ystävääni. Niin kauan, kun hän antaa minun sanoa ‘rakas lapsi’ ja ‘kultamuru’ silloin kun siltä tuntuu, en tarvitse ketään muuta. Olen täysi, minua on vaikea enää täydentää.

Olen isokokoinen, lihava, mutta se ei haittaa. Olen elämäni päätähti, ja päänäyttelijästä pidetään aina. Jos joku joskus katsoo elämäni elokuvan, hän näkee paljon surua. Mutta sen jälkeen alkaakin musikaaliosuus, joka ei pääty koskaan. Jossa on lapsekasta intoa ja totuudellista onnea.

Olisinpa minäkin yhtä totta kuin moni muukin. Elämäni on illuusio muiden illuusioiden seassa. Todellisuutemme on illuusio, joka on kaunis. Niin kuin kesäauringon ensisäteet kaunistavat Seinäjoen harmaan keskustan, nousee jonain päivänä mielikuvituksemme aurinko värittämään tätä illuusiota.

Siihen asti, toivotan hyvää yötä ja rakastan teitä.

Minä,

Iida,

Kahdeksantoista ja nukkuu pehmonallen kanssa.

Helatorstai

Minun heilani on kuvitteellinen kuin video YouTuben suositellut-listalla.

Hän on minua piinaava unettomuus ja nukkumisen tarve.

Hän ei ole luonut minun katsettakaan, ei hän tiedä kuka minä olen.

Jos hän tietäisi.

Pitäisiköhän hän minusta? Olisiko hän kuin nuori Muumipappa, joka piti pullukkaista vartaloaan soreana? Minä olen muumimaisen sorea, myymäinen tuittu ja mammamainen ystävä. Maalaisin Hemulille kukkia jos osaisin.

Muumipapan muistelmat lukisin

ja vaapukkamehua keittäisin. Sijaisin vuoteen Nyytille ja ottaisin syliin.

Pitäisikö hän minusta sellaisena?

Vaikeuksia

En ehkä saa ikinä

kirjaani loppuun

Sillä itken

kun mietin päähenkilöni

kohtaloa

Jos olisin talo

(A/N: Arvaatkos minkä kurssin tuotantoa? Aivan)

Linna

Suuri kuin Tylypahka

Paljon kiemuraisia käytäviä

Ihmisiä ilman töitä

Kirjasto suunnaton, täynnä ihmeellisiä elämiä

Ihmisiä kuin muurahaisia

Täynnä joka torni,

sopukka

Rauha ainoastaan tyrmissä

Jonne teljettiin vanhat ajatukset

Syrjinnästä

Tuhatpäin kotitonttuja

Auttamassa pienoisia

Ääntensä kuuluviin saamisessa

Leevi, Arttu, Minttu, Santtu, Janne ja Ilona

Gregory, Maryam, Carolyn ja Pickley

Korkeimman tornin huipulla

Suutaan aukovi reunalla

Jos et tarinaani kerro

Sinut syön

Syöksen tuleen palamaan

Mieles rikon

Laitan sen jäällä tanssimaan

Muisto elämän aikajanalta: 7-vuotiaana ensimmäinen Harry Potter

(A/N: Luovan kirjoittamisen kurssilta tämäkin, aloittaa sarjan Muistoja elämän aikajanalta. Tätä sarjaa tulee silloin, kun löydän tärkeitä muistoja elämän aikajanaltani.)

Usein luetun kirjan tuoksu, kellastuneet sivut, hieman tahroja marginaalissa, joku aikaisempi lainaaja on syönyt suklaata. Sen haistaa, hyvä ettei maistakin. Kaunista. Ensimmäinen luku, takauma. Mitä tapahtui Halloweenyönä Godrickin notkossa vuonna 80? Miksi tällä lapsella on salaman muotoinen arpi otsassaan? Miksi hän on tärkeä koko maailmalle?

Komero portaiden alla, välinpitämättömät sukulaiset. Järkytys. Tarina, joka kahmaisee sisään lukijan, joka vaikeasti tavaa paksun kirjan sanoja. Lopettaa ei pysty. Ei, vaikka on pakko nousta hetekalta ja mennä syömään. Lämmin aurinko, joka yrittää ruskettaa, joutuu häviölle vanhan talon viipyilevän viileän ilman ottaessa vastaan. Lihapullia kastikkeessa ja perunoita, jotka eivät maistuneet miltään. Niitä ei huomaa, kun ensimmäisen kerran nuori poika kuulee olevansa jotain muuta kuin hyödytön. Liikutuksen läikähdys sattuu rintaan, joku puristaa sydäntä. Kaikkia katoaa, on enää vain sotkuinen poika eksyksissä juna-asemalla ja pyylevä rouva neuvomassa. Kuiskuttelua, yksinäisyyttä, jotka kaikki tunkeutuvat syvälle sieluun.

Punatukkainen poika on onni, joka astuu sisään vaunuosastoon. Nahkasohva tarttuu selkään ja niska on jumissa. Sängystä uudestaan matkalle jonnekin muualle. Hyttyset inisevät, verkko estää. Hajamielinen vastaus kysymykseen X, poika pääsi kotiin. Pölöttävä pipo ja hurrausta. Viimeinkin tarpeeksi ruokaa, mehu kurpitsasta ja hunajaisia kanankoipia. Puoliksi päätön aave, de Mimsy-Porpington, jonka katkeruus kasvaa vuosi vuodelta. Lämmin peti, suklaata ja jännitys. Pakko mennä nukkumaan.

Aamupala olematon, appelsiinimehua ja kädessä kirja. Ei kiinnosta. Tiedät-kyllä-kuka ja loistokas menneisyys. Konkkanokka aseena ilkeys. Jokin häiritsee.