"Suomalaiset televisiosarjat ovat paskaa.Suomalaiset elokuvat ovat paskaa.Suomalainen stand up on paskaa.
Suomalainen viihde on paskaa."
Tämä on se tuttu rimpsu. Olemme tottuneet kuulemaan ja hokemaan tätä samaa mantraa ajattelematta sen kummemmin sen tarkoitusta. Olemmeko muka oikeasti sitä mieltä, että kaikki kotimainen viihde on perseestä ja ihan paskaa ja yhyy?
Suomalaisten elokuvien katsojamäärät ovat olleet pienessä nousussa, mutta potin on räjäyttänyt Mielensäpahoittaja (2014). Viime vuonna se keräsi ennätysmäärän katsojia ja nosti kotimaisen elokuvan jälleen puheenaiheeksi. Napapiirin sankarit -elokuvasta (2010) alkanut suomielokuvan nousujohdanne ei siltikään ole huimaa, sillä seuraava menestyjä tuli vasta 2013, 21 tapaa pilata avioliitto. Yksittäisiä elokuvia ei käydä katsomassa paljon, mutta hyväksi todettu elokuvasarja vetää katsomot kerta toisensa jälkeen vähintäänkin puolilleen.
Tällä hetkellä sellainen on Vares. Jokaista Varesta odotetaan innolla, eikä ihme. Näyttelijöiden suoritukset ovat laadukkaita ja kaikkeen on kiinnitetty tarkkaa huomiota. Sarjan päähenkilöä Jussi Varesta näytteli aluksi Juha Veijonen, hyvin taitava ja kokenut näyttelijä, mutta hän joutui jättämään roolin henkilökohtaisista syistä. Isoihin saappaisiin astui Antti Reini. Yleensä näin suuri muutos näyttelijäkaartissa tarkoittaisi kuoliniskua, mutta Antti Reini onnistui täyttämään odotukset ja ylittämäänkin ne reilusti, vaikka sen ei pitäisi olla mikään yllätys.
Suomi on täynnä taitavia näyttelijöitä, kirjoittajia, ohjaajia, kuvaajia ja leikkaajia.
Suomi on täynnä viihteen ammattilaisia.
Silti jokainen onnistuminen yllättää.
Putous, Vedetään Hatusta ja Luojalle kiitos! ovat uusia suosittuja komediasarjoja. Koko perheen katsottavia, joiden eteen keräännytään iltaisin. Niille nauretaan niin että vatsa kramppaa ja kyyneleet valuvat silmistä, niiden vitsejä ja hauskoja tilanteita toistellaan ja käydään läpi niin töissä kuin koulussakin. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen kuulee ihmisten valittavan miten tylsää ja yksipuolista niiden sisältö on. Niissä esiintyvät ihmiset eivät harrasta niissä esiintymistä, vaan tekevät sitä vakavissaan ammatikseen. He tekevät parhaansa, että saisimme pitää tauon hektisestä elämästämme ja nauraa huolet pois, mutta arvostavatko ihmiset sitä? Aikoinaan kun Parempi myöhään (1979) oli uusi ja kova juttu, arvostettiin sen huonoimpiakin sketsejä. Hyväksyttiin se, ettei aina voi onnistua ja nautittiin sitten niistä omasta mielestä onnistuneista sketseistä. Nykyään yleinen ilmapiiri tuntuu olevan se, että jos yksi sketsi sketsisarjassa ei toimi niin koko sarja on pilalla. Vaaditaan täydellisyyttä.
SYKE, Nymfit, Hinnalla millä hyvänsä ja Mustat lesket taas edustavat uutta draamatuotantoa. Nymfit-sarjan oikeudet on jopa myyty toiseen maahan. Mitä se kertoo? Se kertoo siitä, että jotain on osattu tehdä oikein. SYKE taas on itkettänyt ihmisiä koskettavilla juonenkäänteillään ja se on draamasarjassa tärkeää, herättää ihmisten tunteet hahmoja kohtaan. Se ei vain tunnu olevan tarpeeksi. Mikään sarja ei tunnu kelpaavan, mutta surkeampikin menee jos se vain sattuu olemaan ulkomaalainen.
Miksi valkokankailla ja televisiossa kotimaista karsastetaan?
Onko nykyään häpeällistä pitää suomalaisista elokuvista ja televisiosarjoista?
Salatut Elämät on yksi ikuisista kiistakapuloista. En voi kieltää, ettenkö itse pitäisi sen juonenkäänteitä jo moneen kertaan läpikoluttuina ja lähinnä turhauttavan tylsinä, mutta toisaalta Salatut Elämät on ensimmäinen draamasarja, jota katson ihan vain seuratakseni näyttelijöitä. Ne ihan "normaalit" hahmot ovat vähän tylsiä ja tasapaksuja, eivätkä hirveästi tuo haasteita näyttelijöille (paitsi Ismon tapauksessa, siinä on ollut ihan järjettömästi haasteita ja Esko Kovero on suoriutunut niistä mainiosti), mutta "pahikset" ovat haastavia ja usein heitä näyttelevät vaikuttavat paljon taitavammilta. Kukaan ei voi kieltää, etteikö olisi joskus halunnut heitellä Teemu Lehtilää (Aaro/Eero Vaalanne) tai Sami Uotilaa (Aki Nikkinen) ympäri seiniä sarjassa tapahtuvien asioiden takia. Itse asiassa muutama viikko sitten totesin parhaalle ystävälleni, että Severiä näyttelevä lapsi on kyllä harvinaisen hyvä näyttelijä, ikinä ei ole tullut niin voimakasta ja aggressiivista turhautumista kehenkään lapsen näköiseenkään. Siitä pojasta tulee vielä hyvä näyttelijä.
En tiedä mitä me suomalaiset oikein odotamme kotimaiselta viihteeltä, mutta selkeästi liikoja. Ulkomaisista elokuvista menee kyllä kaikki maailman American Piet ja Sacha Baron Cohenin aikoja sitten vanhentuneet alatyyliset vitsit. Roskaviihde on laatua niin kauan kun se on ulkomaista. Kotimainen viihde on roskaa siksi, että se on Suomesta, eikä siten ole hyvää. Mistä tämä ylimitoitettu itsekriittisyys juontaa juurensa?
Minusta on alkanut pikku hiljaa tuntua, että Suomessa on hankalaa olla ammattilainen viihteen saralla.
Ainoa syy, miksi "kotimainen on paskaa" ja "ulkomainen parempaa", on että ulkomaalaista viihdettä on tarjolla enemmän. Ulkomailla on enemmän hyviä juttuja, ja useimmin ne hyvät jutut rantautuvat tänne, hyvät ja suositut. Sen takia on niin helppo sanoa, että ulkomailla tehtäisiin parempaa televisiota jne jne, vaikka todellisuudessa sitä paskaakin löytyy.
VastaaPoista