sunnuntaina, helmikuuta 14

Kuvitelma

(Ystävänpäivän kunniaksi voin julkaista tämän. Yritän opetella kirjoittamaan jotain muutakin kuin runoja ja teinidraamaa, joten päätin heti lähteä selättämään sitä kaikkein vaikeinta - romantiikkaa. Tästä huomaa selkeästi että kyseessä on aloittelijan teksti, mutta jostainhan sitä on lähdettävä liikkeelle.)

Mietin sinua maatessani pimeässä odottaen unta, väliaikaiskuolemaa. Tuijotan näkymättömissä olevaa kattoa ja mietin miten hengittäisin sinut seuraavan kerran nähdessäni. Kun olen lähelläsi, sydämeni sekoaa rytmissään ja minä kompuroin sanoihini.

Olet minulle rakas. Niin rakas että voisin huutaa sen koko maailmalle, mutta sitä en tee. En ole tyhmä enkä uhkarohkea. En halua tämän illuusion särkyvän ihan vielä, nyt kun pystyn vielä kuvittelemaan sinut viereeni. Sinut makaamassa sängylläni silmät kiinni kuunnellen pehmeitä pianosointuja. Voin kuvitella leukasi kaaren, pörröiset hiuksesi ja suljetut silmäsi. Voin melkein haistaa tuoksusi, joka sekoittuu omaani.

Tämän kuvitelman sinusta haluan säilyttää, koska todellisuus on julma ja kylmä. Ilman ajatusta sinusta minä olen kylmä. Eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä. Olemme kaksi ihmistä, niin erilaisia, mutta osittain samanlaisia. Sinun eroavaisuutesi kiehtovat minua, yhteneväisyytemme humalluttavat minut. Ne saavat minut uskomaan johonkin johon luulin kauan sitten pettyneeni. Se pettymys turrutti jotain minussa ja sinä sait sen virkoamaan. Olemalla sinä.

Jos tämä lumous rikkoutuu, rikkoudun minäkin. Minulta viedään jotain rakasta ja lohdullista ja tilalle jätetään vain tyhjä aukko. Se sama, joka oli siinä ennen sinua.

Yritänkö täyttää aukon kuvitelmalla? Onko sillä jotain merkitystä? Ei ainakaan pitäisi, mutta sillä on. Huokaisen ja käännyn kyljelleni.

Ikävöin sinua ja se on typerintä mitä olen tänään tehnyt.

keskiviikkona, joulukuuta 23

Jonain kauniina päivänä

Jonain kauniina päivänä minä ajattelen sinua.

Jonain kauniina kesäpäivänä tanssin, koska niin hymysikin teki. Hymysi, joka nyt haalenee mustavalkokuvassa valokuva-albumin pohjalla. Minustakin tulee vielä samanlainen, kuva muiden joukossa, mutta se päivä ei ole tänään. Tänään minun hymyni näkee kaikissa väreissä ja muodoissa.

Se on vielä täällä, toisin kuin sinä.
Sinun hymysi on sammunut, kadonnut.
Se on viety pois, sen päällä on kuutio multaa ja melkein saman verran matoja.

Kuvassa itkuiset silmäni ovat turvonneet, en halunnut enää nähdä sinua. Näin puuta, rautaa ja kukkia, eikä mikään ollut todellista. Kaikki oli vain usvaa, joka katoaisi kun kiskoutuisin ulos. Se hajoaisi ja muodostaisi uuden maailman. Sitä odotin. Sitä ei tapahtunut. Kaikki pysyi, vaikka miljöö vaihtui. Usva, joka ympäröi, oli konkreettista ja kovaa. Se ei särkynyt, vaikka toivoin niin. Kaikki pysyi, mikään ei särkynyt.

Paitsi hiljaisuuden halki putoava kahvikuppi.

Laattalattia ei ollut hellä. Se oli asfaltin lailla periksiantamaton. Se ei surrut enkeliä, se ei surrut kahvia, se ei surrut särkyneitä unelmia. Sinun unelmasi olivat jalkojeni juuressa palasina Arabian säröjen seassa. Se oli hetki, kun tajusin ettet sinä tule takaisin. Vaaleanruskea kahvi tahrasi tummia laattoja kun tajusin, että myös minun unelmiani lojui omiesi vieressä. Minä. Sinä. Me. Minun. Sinun. Meidän. Se oli hetki, kun tajusin ettei ikävä ikinä hellitä.

Sinä jäit pois junasta juuri kun aloimme rakastaa ohikiitäviä maisemia. Jätit minut odottamaan ja vahtimaan tavaroitasi. Joka hetki juna kulkee kauemmas ajan halki, enkä voi sitä estää. En voi jäädä pois seuraavalla asemalla, koska tämä rata kulkee vain tähän suuntaan. Ei ole teitä.

Kuvissa minä näen sinut. Näen hymysi ja valkeat hampaat, jotka usein varastivat leivästäni palan. Näen silmäsi, poskipäiden puoliksi kätkemät, jotka hyväksyivät huumorini. Näen miten heijastat itsesi valoa minuun ja vedät minun pimeyttäni. Rikot minun rajojani.

Kuvissa minä näen sinut. Näen sinun minut hyväksyvän. Minä kaipaan sinua niin, etten tiedä mihin katsoa. Näen sinut kaikkialla. Asunnossani on palasia sinusta. Muistoja. Lahjoja. Lainoja. Minulla on vieläkin kirjastokorttisi lompakossani. Unohdin palauttaa sen. Tai sitten sinä unohdit pyytää.

Mielessäni me sekoitumme. En enää erota mitä sinä unohdit ja mitä minä muistin. Tuolta ja tieltä minä muistan sanojasi, lausahduksiasi, mutta sieltä ja suolta toivoton usva on peittänyt kaiken. Kaiverrutin syntymäpäiväsi, mutta vedin sen yli kalenteristani. Vuodesta katosi yksi päivä sinun mukanasi. Minä ikävöin. Välillä niin paljon että olen sekaisin. Niin sekaisin, että näen sinut edessäni.

Olet pieni ja minun pitää tehdä sinulle tikapuut.

keskiviikkona, joulukuuta 9

Hukkasin sanat

Voi hyvänen aika. Pitkästä aikaa olen hukannut sanat. Tai no siis, en nyt varsinaisesti hukannut (mitä nyt sekoitin kerran suffiksin ja affiksin määritelmät), mutta hukannut taitoni järjestellä niitä kivaan järjestykseen joka on sekä esteettinen, symbolinen että järkevä. Siitä on pitkä aika kun olen törmännyt viimeksi tällaiseen blokkiin, joten olen vähän kaivellut sanaista arkkuani. Siis kirjaimellista arkkua, joka sisältää suurin piirtein kaikki käsinkirjoittamani tekstit ja toimii myös kerrassaan mainiona sohvapöytänä.

Löysin sieltä muutamia oikein hyviäkin tekstejä, jotka vaativat vielä hiukan hiomista. Löysin myös joitain ihan hyviä runoja, joiden kanssa näkö oli kyllä koetuksella koska ilmeisesti lyijykynä ei ole kestävä ratkaisu. Käyttäkää mustekynää, rakkaat kirjoittajatoverini, se säilyy paljon paremmin. Niitä runoja olen nyt sitten talletellut tänne luonnoksiin, koska en halua tämän blogin kuolevan pystyyn minun sanallisen välikuolemani takia.

Välikuolemasta puheenollen, niitä on tullut tässä koettua vähän useampiakin lähinnä introverttiuteni takia. Muutama viikko sängyn pohjalla makoilua ei tekisi pahitteeksi, mutta onneksi joululoma on ihan nurkan takana.

perjantaina, marraskuuta 27

Sisu

Suurin riesa sisu
sekä pastillina että olotilana
Päättäväisyys
yhdistettynä raikkaaseen hengitykseen
Kukapa vihaisi johtajaa
enemmän kuin suomalainen?
Ay-liike
Hallitus
Oma työpaikka
Ihan sama
Joka tapauksessa joku kihisee kiukusta

torstaina, lokakuuta 29

Minä ja maailma

(15-vuotiaana osallistuin Minä ja maailma -kirjoituskilpailuun näillä kahdella tekstillä. Huolimatta niiden samankaltaisuudesta, eivät ne kuitenkaan edusta samaa tarinaa.)

Hyvää yötä maailma, minä sinua rakastan. Tuuliasi suutelen kuivilla huulillani, tanssien otan vastaan murheesi. Rakkautesi otan vastaan hellyydellä, iskusi kestän onnellisuudella. Kiitollinen olen avustasi, sillä sinuahan minä rakastan. Olen sinulle velkaa elämäni, ruumiini ja liikkeeni. Tanssin vain sinulle, kumarran suurudestasi ja teen piruetin avustuksellasi. Yritän yltää kalpeaan käteesi kiinni ottamaan, mutta kerkeät karkaamaan kauemmas. En lopeta hymyilemistä, koska tiedän että rakastat hymyäni. Kärkitossuillani sipsutan lähemmäs, ojennan käteni ja sinä tartut minuun. Otat minut mukaasi tanssiin, jota kauniimpaa ei tässä maailmassa ole nähty. Vedät minut kiinni itseesi, kätesi tarttuvat käsiini ja liikutat meitä hiljaisuuden musiikin tahtiin. Saat silmäni välkehtimään spottivalojen kiireisessä keilassa ja minä saan sinut olemaan ylpeä. Sillä olenhan lapsesi, rakkain ja kaunein. Ainakin tämän illan.

~*~

Minä rakastan sinua maailma.
Pimeät kujat,
valoisat kaupungit,
uneliaat kylät,
satumaiset metsät,
jylhät vuoret,
salamyhkäiset vedet.
Minä rakastan sinua,
meitä kaikkia jotka
sinuun liittyvät.
Eläimiä,
ihmisiä,
kuolevia,
kuolemattomia,
kaikkea.
Minä rakastan sinua,
maailmaani.
Minun kaunista maailmaani.

maanantaina, lokakuuta 26

#1 NaNoWriMo 2015 | Jumalapeli | suunnittelu

Pian on taas sen aika.
NaNoWriMon.

Tänä vuonna olen valmistautunut superhuonosti. Tiedän perusidean, hahmot suurin piirtein kaikki ja mitä kukakin edustaa, mutta itse tarinan kulku on vielä hahmottelematta. Ottaen huomioon sen, että koko idea perustuu shakkipeliin, niin minun pitäisi jo kovaa vauhtia olla pelaamassa sitä peliä. Tällä kertaa pelkkä tajunnanvirta ei vain yksinkertaisesti riitä, koska muuten kulusta tulee epälooginen ja sekava. Joskus sitä miettii, miksi tähän ryhtyykään joka vuosi.

Toisaalta, nyt minulla on kuitenkin edes yksi etu puolellani. Nimittäin kovin palvomani kirjoitusohjelma Scrivener, ostin sen tuossa pari viikkoa sitten. Ero Wordiin on huima, enkä voi väittää että ikävöisin sitä. Scriveneristä voin kirjoittaa arvostelua myöhemmin, mutta voin vannoa että en maksanut viittätoista euroa turhasta. Kyllä, normaalihintaisena se on kallis (silloin noin neljäkymmentä euroa), mutta ainakin kun itse sitä olen aikanaan kokeillut, niin koin sen paljon helppokäyttöisämmäksi ja kätevämmäksi kuin muut. Tällä kertaa teknisesti kirjoittaminen on paljon miellyttävämpää.

En voi kieltää ettenkö arpoisi mielessäni JJR:n ja Jumalapelin välillä vieläkin, mutta toisaalta kaikki uusimmat versioni ja muistiinpanoni JJR:stä tuhoutuivat entisen koneeni sanoessa sopimuksensa irti. Uusimmat muistiinpanot ja muut ovat siis vuodelta 2010 - siltä ajalta kun koko idea alkoi muotoutua. Ja paljon muutoksia on tapahtunut sen jälkeen, Leevi ja Arttu mm. vaihtoivat ulkomuotoja. Tietenkin harkitsin myös Romeon&Julian tai Hamletin toteuttamista, mutta en ole tehnyt tarpeeksi taustatutkimusta kumpaankaan. Hamletiin minun pitäisi tehdä diagnoosit ja Romeoon&Juliaan etsiä netin syövereistä kokemuksia sekä transihmisiltä että heidän kumppaneiltaan, mutta etenkin jälkimmäisiltä. Romeo&Juliahan on Romeon näkökulmasta enemmän ja käsittelee tämän suhdetta Juliaan (kutsun häntä vielä Juliaksi, koska hän ei ole vielä ilmoittanut oikeaa nimeään).

Jumalapeliin päädyin lähinnä siksi, että se on teinihömppää höystettynä fantasialla. Olen paininut viime aikoina ihan liikaa realististen tekstien kanssa ja kaipaan vähän irtiottoa, sillä vaikka aihe ja taustavoimat ovatkin aika dramaattisia niin ajattelin kuitenkin pitää sen aika tasaisena. Realistinen fantasia on hankala genre eikä hirveän tuttu sitten kuitenkaan, mutta pidän haasteista. Lähinnä minua kai hirvittää se, että tuleeko sitä fantasiaa sitten liian vähän. Fantasiaa olen tottunut kirjoittamaan lähinnä Harry Potter -fanfictionin muodossa ja siinä se on arjen kannalta merkittävässä osassa, joten sitä on pakko kirjoittaa. Jumalapelissä se fantasia on lähinnä pelkkä taustavoima joka pyörittää sitä kaikkea, mutta on kuitenkin aika oleellinen osa.

Äh, jotenkin alkaa tuntua että olen sittenkin ihan hukassa kaiken kanssa.

lauantaina, lokakuuta 24

Ikävä

I missed him.
Minä kaipasin häntä.
Jokaisella renkaan pyörähdyksellä
liikuin kauemmas
Ja se sattui
Jäin hetkeksi
mutta liikuin taas.
Katsoin taakse vaikka aloin voida pahoin