Laittomat

Suojaan kaikelta?
En minä voi sinua piilottaa
minulla ei ole valtuuksia
ne saa hallitukselta
Minä en voi auttaa sinua
pakoilenhan itsekin
Joitain osia minussa
ei hyväksytä
Osittain olen haluiltani laiton
Piiloudu arjen taakse
sinne mahtuu
Kulje julkisesti, mutta varoen
Suojassa kaikelta♥

Aikuinen ei saa katsoa lastenelokuvia

Tervetuloa ensimmäiseen "Kasaritukkatäti ei ymmärrä" -hetkeen.

Olen henkeen ja vereen lastenkulttuurin puolustaja. Etenkin kun kyse on vanhoista lastenelokuvista ja -musiikista. Saan osakseni paljon naurua, jopa pilkkaa, ja kypsyyteni kyseenalaistusta sen takia, että haluan katsoa elokuvia, jotka tuovat minulle hyvän mielen. On ihmisiä, jotka rakastavat romanttista komedioita ja ihmisiä jotka eivät rakasta romanttisia komedioita. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. On myös ihmisiä, jotka eivät pidä kauhusta ja jotkut taas rakastavat sitä. Kukaan ei kyseenalaista heidän mielenterveyttään saatika sitten heidän kykyään tehdä järkeviä päätöksiä. Niin ei tehdä, koska jokaisella on oikeus katsoa mitä haluaa. Vai onko?

Jos täysi-ikäinen henkilö katsoo scifiä tai splatterkauhua, se on hyväksyttävää. Parhaimmillaan kyseinen henkilö kuulee ylistäviä kommentteja siitä, miten toinen henkilö ei missään tapauksessa uskaltaisi katsoa minkääntyyppistä kauhua. Sen sijaan jos kyseinen henkilö katsoo elokuvia, jotka on suunnattu lapsille, tämä on jollain tavalla hullu. Päästään vialla, sairas, tyhmä, idiootti, ääliö, mihinkään kykenemätön lapsi ja vaikka mitä muuta. Näin sanotaan  kun kysytään syytä tältä lastenelokuvista pitävältä, mutta ei jakseta kuunnella vastausta. Joskus vastauksen ajan ollaan hiljaa, näennäiskuunnellaan, mutta samanlainen saarna alkaa silti.

"Kukaan järkevä aikuinen ei katso yksin ja vapaaehtoisesti lastenelokuvia!"

Pitäisikö minun odottaa kohtuuttoman kauan että saan lapsia ja viimeinkin virallisen luvan katsoa lastenelokuvia? Entäs jos niitä lapsia ei tulisikaan? Jos tekisin näin, menettäisin monet päivää piristävät asiat. Jos ottaa päähän, on mukava katsoa jakson verran Muumeja. Ainakin suhteellisen harmitonta huumoria, joka saa pahimmankin ketutuksen laantumaan. Ei tarvitse edes ottaa päähän, on vain mukava katsoa elokuvaa, joka on vapautettu turhasta ihmissuhdedramatiikasta. Oikeassa elämässä sitä näkee ympärillä niin paljon, että mielellään pitää sen ulkona viihteestään. Kyllähän sitä lapsille suunnatuista elokuvista löytyy jonkin verran, mutta itse en henkilökohtaisesti jaksa katsoa loppuun mitään monimutkaisia elokuvia joissa kaksi ihmistä jahkaa kaksi tuntia yhdessäoloaan. Poikkeuksiakin löytyy totta kai. 

Tämän tekstini pääpointti loistaa poissaolollaan, koska kaikessa turhautuneisuudessani olen tällä hetkellä kykenemätön jäsentelemään tätä järkevästi. Eikä edes tarvitsekaan, tämähän on vain blogiteksti, jossa puran omaa hatutustani. Itse rakastan lastenelokuvia yli kaiken ja omistan niitä kaikkein eniten. Olen kuitenkin kranttu ja harvemmin pidän mistään uusista, mutta vanhoja katson mielelläni uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin koen hyvin paljon väheksyntää tästä johtuen. Olen korviani myöten täynnä ajattelemattomia ja mukamas hyvin ajateltuja kommentteja kyseisten elokuvien (sekä sarjojen) suhteen.

En ymmärrä miksi jonkin genren suosiminen tekisi kenestäkään yhtään sen huonompaa. Se, että katson Herra Heinämäkeä ja Leijonatuuliviiriä Love Actuallyn sijaan ei tee minusta tyhmempää tai hullumpaa kuin muut. Se, että kuljen loskaisilla kaduilla Röllin laulaessa onnenmurujen paremmuudesta kimpaleisiin verrattuna, ei tee minusta vähemmän aikuista tai kykenemätöntä järjelliseen ajatteluun. Onneksi tiedän sen itse, koska vähänkään pöpelömpi ihminen voisi  jopa uskoa tällaisten kommenttien heittelijöitä.

Onko kukaan näistä kritisoijista tullut ajatelleeksi, että symbologiaa ja filosofisia viisauksia löytyy myös lapsille suunnatusta viihteestä? Kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että kun Rölli laulaa siitä miten Robotti Ruttunen lähtee Mikroaaltouunin matkaan jättäen Sähköhella Ellan,  tämä oikeasti puhuukin avioerosta ja parempaan vaihtamisen kulttuurista ihmissuhteissa lapsen ymmärtämällä tavalla? Tai että tämä seuraava säkeistö opettaa arvostamaan elämän pieniä asioita?

"Nyt ymmärrän mä sen
että onnenmurunen
löytyä voi
melkein mistä vaan
Ne murut täytyy tallettaa
ei lohkareita kukaan saa
ja onnenmurut helppo
on kotiin kuljettaa"

En tiedä teistä, mutta tämä tuntuu joskus unohtuvan meiltä isoilta ihmisiltä. Aivan kuin eräs toinenkin neuvo, joka mainitaan Ti-Ti Nallen ja lasten toimesta:

"Jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää. Itke kyyneleet sovinnolla, ei ne silloin sisälle jää", aika hyvä neuvo. Eikö? Tämän vuodatukseni lopuksi linkitän teille tämän biisin, joka on sekä itkettänyt että lohduttanut. Biisi, joka on lapsille suunnatusta elokuvasta, mutta selkeästi on paljon syvempi merkitykseltään.

Nurkka

Juokse ettet kaadu,
koska ei ole minun osani sinua nostaa
Olen voimaton,
kuten sinäkin
Ainut lohtu on nurkassa,
jossa kohtaa kaksi loppua
Loput
joista ei ala mikään
Ne pysyvät
Ja lujasti.

Eräs toinen maanantai

Oli elämä
oli toinen,
joka lopetettiin
Ei tarvitse olla nero tietääkseen
että loput ovat aina suunniteltuja
Kuka ne suunnittelee?
Se, joka tietää parhaiten
Se, joka haluaa olla kirjailija
Se, joka on vastuussa toisen elämästä
Ei ole väliä milloin tarina loppuu,
vaan miten
Oliko se tragikoomista?
Oliko se haluttu, toivottu?
Yllättikö se?
Kenties.

Uusi vuosi

En aio tehdä turhia lupauksia.

Aion toimia oman hyvinvointini mukaan.

Ja se riittää.

On pakko.

Lainattu

Levoton tyttö, mikä hymy!

Kaunis, mystinen

Niin kuin ihmiset olevat

myyttinen, koominen

Eevan tyttö

suoraan Narniasta

Salaa tänne tuotu

salaa lainattu

Pian on pakko palauttaa

lainauspäivä tulee vastaan

Elämä

Onni on turhaa ja yliarvostettua
Itse pidän kurjuudesta
Sen tuomasta vapaudesta
ja ajopuista,
jotka varastettiin talvilämmikkeeksi
velkaiseen omakotitaloon
Samaan, jonka piti majoittaa heidät
silloin, kun rahaa olisi roskien lailla
Ja tuuli ei natisuttaisi seiniä
Sitä on elämä
C'est la vie
la la la la la