Pidä kiinni

Pidä kiinni

kuin kuoleva viimeisistä sanoistaan

Pidä kiinni hajoavan mielesi rippeistä

että voisit vielä elää

Elää,

koska kuolla et voi etkä halua.

Pakoon et pääse

koska kaikki mitä pakenet on sinussa

Samaan aikaan haluat juosta ja pysyä paikallasi

samaan aikaan haluat huutaa ja olla hiljaa

samaan aikaan sinua pidättelee jokin

Jokin

joka ei päästä irti

Se jokin pitää sinusta kiinni, koska ei voi elää ilman sinua.

Ilman sinun hulluuttasi se kuolisi

sillä ei olisi mitään.

Sinä olet sen elämä

ja se tekisi mitä tahansa tuhotakseen sinut

Yhdessä

Kiedon käteni käteesi

sormeni sormiesi lomaan

Painan pääni olallesi

silmäni suljen ja

olet vain siinä

Tämä hetki

kun nojaat pääsi

minun päähäni

Olemme enkeleitä toisillemme

Kuvitelma

(Ystävänpäivän kunniaksi voin julkaista tämän. Yritän opetella kirjoittamaan jotain muutakin kuin runoja ja teinidraamaa, joten päätin heti lähteä selättämään sitä kaikkein vaikeinta - romantiikkaa. Tästä huomaa selkeästi että kyseessä on aloittelijan teksti, mutta jostainhan sitä on lähdettävä liikkeelle.)

Mietin sinua maatessani pimeässä odottaen unta, väliaikaiskuolemaa. Tuijotan näkymättömissä olevaa kattoa ja mietin miten hengittäisin sinut seuraavan kerran nähdessäni. Kun olen lähelläsi, sydämeni sekoaa rytmissään ja minä kompuroin sanoihini.

Olet minulle rakas. Niin rakas että voisin huutaa sen koko maailmalle, mutta sitä en tee. En ole tyhmä enkä uhkarohkea. En halua tämän illuusion särkyvän ihan vielä, nyt kun pystyn vielä kuvittelemaan sinut viereeni. Sinut makaamassa sängylläni silmät kiinni kuunnellen pehmeitä pianosointuja. Voin kuvitella leukasi kaaren, pörröiset hiuksesi ja suljetut silmäsi. Voin melkein haistaa tuoksusi, joka sekoittuu omaani.

Tämän kuvitelman sinusta haluan säilyttää, koska todellisuus on julma ja kylmä. Ilman ajatusta sinusta minä olen kylmä. Eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä. Olemme kaksi ihmistä, niin erilaisia, mutta osittain samanlaisia. Sinun eroavaisuutesi kiehtovat minua, yhteneväisyytemme humalluttavat minut. Ne saavat minut uskomaan johonkin johon luulin kauan sitten pettyneeni. Se pettymys turrutti jotain minussa ja sinä sait sen virkoamaan. Olemalla sinä.

Jos tämä lumous rikkoutuu, rikkoudun minäkin. Minulta viedään jotain rakasta ja lohdullista ja tilalle jätetään vain tyhjä aukko. Se sama, joka oli siinä ennen sinua.

Yritänkö täyttää aukon kuvitelmalla? Onko sillä jotain merkitystä? Ei ainakaan pitäisi, mutta sillä on. Huokaisen ja käännyn kyljelleni.

Ikävöin sinua ja se on typerintä mitä olen tänään tehnyt.

Jonain kauniina päivänä

Jonain kauniina päivänä minä ajattelen sinua.

Jonain kauniina kesäpäivänä tanssin, koska niin hymysikin teki. Hymysi, joka nyt haalenee mustavalkokuvassa valokuva-albumin pohjalla. Minustakin tulee vielä samanlainen, kuva muiden joukossa, mutta se päivä ei ole tänään. Tänään minun hymyni näkee kaikissa väreissä ja muodoissa.

Se on vielä täällä, toisin kuin sinä.

Sinun hymysi on sammunut, kadonnut.

Se on viety pois, sen päällä on kuutio multaa ja melkein saman verran matoja.

Kuvassa itkuiset silmäni ovat turvonneet, en halunnut enää nähdä sinua. Näin puuta, rautaa ja kukkia, eikä mikään ollut todellista. Kaikki oli vain usvaa, joka katoaisi kun kiskoutuisin ulos. Se hajoaisi ja muodostaisi uuden maailman. Sitä odotin. Sitä ei tapahtunut. Kaikki pysyi, vaikka miljöö vaihtui. Usva, joka ympäröi, oli konkreettista ja kovaa. Se ei särkynyt, vaikka toivoin niin. Kaikki pysyi, mikään ei särkynyt.

Paitsi hiljaisuuden halki putoava kahvikuppi.

Laattalattia ei ollut hellä. Se oli asfaltin lailla periksiantamaton. Se ei surrut enkeliä, se ei surrut kahvia, se ei surrut särkyneitä unelmia. Sinun unelmasi olivat jalkojeni juuressa palasina Arabian säröjen seassa. Se oli hetki, kun tajusin ettet sinä tule takaisin. Vaaleanruskea kahvi tahrasi tummia laattoja kun tajusin, että myös minun unelmiani lojui omiesi vieressä. Minä. Sinä. Me. Minun. Sinun. Meidän. Se oli hetki, kun tajusin ettei ikävä ikinä hellitä.

Sinä jäit pois junasta juuri kun aloimme rakastaa ohikiitäviä maisemia. Jätit minut odottamaan ja vahtimaan tavaroitasi. Joka hetki juna kulkee kauemmas ajan halki, enkä voi sitä estää. En voi jäädä pois seuraavalla asemalla, koska tämä rata kulkee vain tähän suuntaan. Ei ole teitä.

Kuvissa minä näen sinut. Näen hymysi ja valkeat hampaat, jotka usein varastivat leivästäni palan. Näen silmäsi, poskipäiden puoliksi kätkemät, jotka hyväksyivät huumorini. Näen miten heijastat itsesi valoa minuun ja vedät minun pimeyttäni. Rikot minun rajojani.

Kuvissa minä näen sinut. Näen sinun minut hyväksyvän. Minä kaipaan sinua niin, etten tiedä mihin katsoa. Näen sinut kaikkialla. Asunnossani on palasia sinusta. Muistoja. Lahjoja. Lainoja. Minulla on vieläkin kirjastokorttisi lompakossani. Unohdin palauttaa sen. Tai sitten sinä unohdit pyytää.

Mielessäni me sekoitumme. En enää erota mitä sinä unohdit ja mitä minä muistin. Tuolta ja tieltä minä muistan sanojasi, lausahduksiasi, mutta sieltä ja suolta toivoton usva on peittänyt kaiken. Kaiverrutin syntymäpäiväsi, mutta vedin sen yli kalenteristani. Vuodesta katosi yksi päivä sinun mukanasi. Minä ikävöin. Välillä niin paljon että olen sekaisin. Niin sekaisin, että näen sinut edessäni.

Olet pieni ja minun pitää tehdä sinulle tikapuut.

Hukkasin sanat

Voi hyvänen aika. Pitkästä aikaa olen hukannut sanat. Tai no siis, en nyt varsinaisesti hukannut (mitä nyt sekoitin kerran suffiksin ja affiksin määritelmät), mutta hukannut taitoni järjestellä niitä kivaan järjestykseen joka on sekä esteettinen, symbolinen että järkevä. Siitä on pitkä aika kun olen törmännyt viimeksi tällaiseen blokkiin, joten olen vähän kaivellut sanaista arkkuani. Siis kirjaimellista arkkua, joka sisältää suurin piirtein kaikki käsinkirjoittamani tekstit ja toimii myös kerrassaan mainiona sohvapöytänä.

Löysin sieltä muutamia oikein hyviäkin tekstejä, jotka vaativat vielä hiukan hiomista. Löysin myös joitain ihan hyviä runoja, joiden kanssa näkö oli kyllä koetuksella koska ilmeisesti lyijykynä ei ole kestävä ratkaisu. Käyttäkää mustekynää, rakkaat kirjoittajatoverini, se säilyy paljon paremmin. Niitä runoja olen nyt sitten talletellut tänne luonnoksiin, koska en halua tämän blogin kuolevan pystyyn minun sanallisen välikuolemani takia.

Välikuolemasta puheenollen, niitä on tullut tässä koettua vähän useampiakin lähinnä introverttiuteni takia. Muutama viikko sängyn pohjalla makoilua ei tekisi pahitteeksi, mutta onneksi joululoma on ihan nurkan takana.

Sisu

Suurin riesa sisu

sekä pastillina että olotilana

Päättäväisyys

yhdistettynä raikkaaseen hengitykseen

Kukapa vihaisi johtajaa

enemmän kuin suomalainen?

Ay-liike

Hallitus

Oma työpaikka

Ihan sama

Joka tapauksessa joku kihisee kiukusta

Minä ja maailma

(15-vuotiaana osallistuin Minä ja maailma -kirjoituskilpailuun näillä kahdella tekstillä. Huolimatta niiden samankaltaisuudesta, eivät ne kuitenkaan edusta samaa tarinaa.)

Hyvää yötä maailma, minä sinua rakastan. Tuuliasi suutelen kuivilla huulillani, tanssien otan vastaan murheesi. Rakkautesi otan vastaan hellyydellä, iskusi kestän onnellisuudella. Kiitollinen olen avustasi, sillä sinuahan minä rakastan. Olen sinulle velkaa elämäni, ruumiini ja liikkeeni. Tanssin vain sinulle, kumarran suurudestasi ja teen piruetin avustuksellasi. Yritän yltää kalpeaan käteesi kiinni ottamaan, mutta kerkeät karkaamaan kauemmas. En lopeta hymyilemistä, koska tiedän että rakastat hymyäni. Kärkitossuillani sipsutan lähemmäs, ojennan käteni ja sinä tartut minuun. Otat minut mukaasi tanssiin, jota kauniimpaa ei tässä maailmassa ole nähty. Vedät minut kiinni itseesi, kätesi tarttuvat käsiini ja liikutat meitä hiljaisuuden musiikin tahtiin. Saat silmäni välkehtimään spottivalojen kiireisessä keilassa ja minä saan sinut olemaan ylpeä. Sillä olenhan lapsesi, rakkain ja kaunein. Ainakin tämän illan.

~*~

Minä rakastan sinua maailma.

Pimeät kujat,

valoisat kaupungit,

uneliaat kylät,

satumaiset metsät,

jylhät vuoret,

salamyhkäiset vedet.

Minä rakastan sinua,

meitä kaikkia jotka

sinuun liittyvät.

Eläimiä,

ihmisiä,

kuolevia,

kuolemattomia,

kaikkea.

Minä rakastan sinua,

maailmaani.

Minun kaunista maailmaani.