Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista.
Musiikki soi hiljaa pimeässä huoneessa. Kohdistan katseeni pimeyteen, en ole varma onko kattoa ollenkaan. En ole varma istunko, makaanko vai seisonko. Pimeässä kaikki on outoa ja uutta. Se on myös sanana outo, mitä enemmän toistan sitä sitä teennäisemmältä se kuulostaa. Ajatukseni harhailevat ja mieleni ei ole lainkaan läsnä. Missä se on?
Mihin se lähti sijoittaen tyhjyyden paikalleen? Kaikki on sumua, sumussa on helppo kulkea. Minua ei voi jäljittää, kun en jätä jälkiä. Mielettömyyteni ei kuluta tämän elämän kapasiteettia. Ehkä sen pitäisi, ei sillä kuitenkaan ole mitään väliä. Olisi niin paljon helpompaa vain antautua virran vietäväksi. Elämänvirran, joka pitää kaikkia elämän lankoja vetisissä virroissaan.
Musiikki kaikuu tyhjän mieleni mielettömiin syvyyksiin.
En pelkää pimeää.
Mihin se lähti sijoittaen tyhjyyden paikalleen? Kaikki on sumua, sumussa on helppo kulkea. Minua ei voi jäljittää, kun en jätä jälkiä. Mielettömyyteni ei kuluta tämän elämän kapasiteettia. Ehkä sen pitäisi, ei sillä kuitenkaan ole mitään väliä. Olisi niin paljon helpompaa vain antautua virran vietäväksi. Elämänvirran, joka pitää kaikkia elämän lankoja vetisissä virroissaan.
Musiikki kaikuu tyhjän mieleni mielettömiin syvyyksiin.
En pelkää pimeää.
