Ihanaiselta Elliltä hyvän mielen haaste, olkaapas hyvät!
Nimeä viisi asiaa, joista olet ollut kiitollinen tänään.
- työpaikkahaastattelusta
- siitä, että heräsin siihen kun Oskari silitti hiuksia ja kysyi lupaa mennä koneelle
- Maikkari uusii kaikki mielenkiintoiset ohjelmat näin sunnuntaina + 21 tapaa pilata avioliitto
- tulevista tapahtumista
- elämisestä
Nimeä viisi asiaa, jotka olet tehnyt jonkun muun eteen viimeisen viikon aikana.
- hoitanut lasta
- hakenut vettä
- viikannut porukoiden pyykit
- annoin kaverin tekstille palautetta
- autoin taustatyössä
Nimeä viisi asiaa, jotka joku muu on tehnyt sinun hyväksesi viimeisen kuukauden aikana.
- lainannut rahaa
- jaksanut kuunnella vittuuntunutta avautumista
- maksanut Netflixin
- naurattanut
- kutsunut Olkkarille
Nimeä viisi asiaa, jotka saavutit viimeisen vuoden aikana.
- ylioppilaskokeet näin, koin ja voitin - omalla tavallani
- julkaisin runokokoelman e-kirjana
- ensi kertaa Karmassa niin, että muistan jotakin siitä
- esiinnyin Seinäjoen kaupunginteatterilla
- olen saanut ihan järjettömän määrän uusia kavereita
Mainitse kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi eniten.
- Simo
- J.K. Rowling
- Johanna
Mainitse kolme henkilöä, jotka saavat sinut aina hymyilemään.
- Simo
- Elli
- Johanna
(- Nuppu)
Kerro elämäsi viisi parasta hetkeä.
- enskarit (ja harjoitukset) EkoHamlet ja Mitä isot edellä, sitä pienet perässä
- potkiaiset ja penkkarit (x2)
- kaikki reissut Simon kanssa
- aamiaispalaveri Eikun luona
- 100 kesää 1000 yötä -revyyssä pääsin esittämään Tummat silmät, ruskea tukka (ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen "voittanut" arvonnassa)
Mihin kirjaan/elokuvaan palaat aina, kun kaipaat piristystä?
- Harry Pottereihin kirjoina. Leffoissa taas riippuu paljon fiiliksestä, yleensä ensimmäinen Potter, Rölli - Hirmuisia Kertomuksia ja Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri tepsii.
Mikä on positiivisinta/ihaninta/kauneinta, mitä sinulle on sanottu?
- "Du bist die kleine princess"
Millainen olisi sinun mielikuviesi täydellinen päivä?
- Reissu Simon ja lukioporukan kanssa ensin The Wizarding World of Harry Potteriin, sitten Kanadaan roadtrippailemaan semmosella kivalla koulubussilla ja tapaamaan FinAl-projektin kanadalaisia.
Haastan:
- Kuka
- vain
- haluaa
Kysymykset:
-Nimeä viisi asiaa, joista olet ollut kiitollinen tänään.
-Nimeä viisi asiaa, jotka olet tehnyt jonkun muun eteen viimeisen viikon aikana.
-Nimeä viisi asiaa, jotka joku muu on tehnyt sinun hyväksesi viimeisen kuukauden aikana.
-Nimeä viisi asiaa, jotka saavutit viimeisen vuoden aikana.
-Mainitse kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi eniten.
-Mainitse kolme henkilöä, jotka saavat sinut aina hymyilemään.
-Kerro elämäsi viisi parasta hetkeä.
-Mihin kirjaan / elokuvaan palaat aina, kun kaipaat piristystä?
-Mikä on positiivisinta / ihaninta / kauneinta, mitä sinulle on sanottu?
-Millainen olisi sinun mielikuviesi täydellinen päivä?