(A/N: Luovan kirjoittamisen kurssilta tämäkin, aloittaa sarjan Muistoja elämän aikajanalta. Tätä sarjaa tulee silloin, kun löydän tärkeitä muistoja elämän aikajanaltani.)
Usein luetun kirjan tuoksu, kellastuneet sivut, hieman tahroja marginaalissa, joku aikaisempi lainaaja on syönyt suklaata. Sen haistaa, hyvä ettei maistakin. Kaunista. Ensimmäinen luku, takauma. Mitä tapahtui Halloweenyönä Godrickin notkossa vuonna 80? Miksi tällä lapsella on salaman muotoinen arpi otsassaan? Miksi hän on tärkeä koko maailmalle?
Komero portaiden alla, välinpitämättömät sukulaiset. Järkytys. Tarina, joka kahmaisee sisään lukijan, joka vaikeasti tavaa paksun kirjan sanoja. Lopettaa ei pysty. Ei, vaikka on pakko nousta hetekalta ja mennä syömään. Lämmin aurinko, joka yrittää ruskettaa, joutuu häviölle vanhan talon viipyilevän viileän ilman ottaessa vastaan. Lihapullia kastikkeessa ja perunoita, jotka eivät maistuneet miltään. Niitä ei huomaa, kun ensimmäisen kerran nuori poika kuulee olevansa jotain muuta kuin hyödytön. Liikutuksen läikähdys sattuu rintaan, joku puristaa sydäntä. Kaikkia katoaa, on enää vain sotkuinen poika eksyksissä juna-asemalla ja pyylevä rouva neuvomassa. Kuiskuttelua, yksinäisyyttä, jotka kaikki tunkeutuvat syvälle sieluun.
Punatukkainen poika on onni, joka astuu sisään vaunuosastoon. Nahkasohva tarttuu selkään ja niska on jumissa. Sängystä uudestaan matkalle jonnekin muualle. Hyttyset inisevät, verkko estää. Hajamielinen vastaus kysymykseen X, poika pääsi kotiin. Pölöttävä pipo ja hurrausta. Viimeinkin tarpeeksi ruokaa, mehu kurpitsasta ja hunajaisia kanankoipia. Puoliksi päätön aave, de Mimsy-Porpington, jonka katkeruus kasvaa vuosi vuodelta. Lämmin peti, suklaata ja jännitys. Pakko mennä nukkumaan.
Aamupala olematon, appelsiinimehua ja kädessä kirja. Ei kiinnosta. Tiedät-kyllä-kuka ja loistokas menneisyys. Konkkanokka aseena ilkeys. Jokin häiritsee.
