Läheiselle

Sinä nukut

Kuuntelen kevyttä kuorsausta

Kuten olet usein kuunnellut omaani

Miten kiitollinen saankaan olla sinusta

2002

7 vuotta

Potku, potku, potku.

“Mä tapan sut

ja sun perheen

jos sä kerrot jollekin”

Nauru, nauru, nauru

Kyyneleet kotimatkalla

vartalossa mustelmia

“Mä kaaduin koulun pihalla”

Valhe saunan lauteilla

Läski

ruma

varastit nimen

Tyhmä

Idiootti

Lyönti

“Rakkaudesta se hevonenkin potkii”

jos rakkautta on olla nyrkkeilysäkki

en halua olla rakastettu

“Pojat on poikia”

käden heilautus

“Anna mennä toisesta korvasta sisään

ja toisesta ulos”

korvissa soi samat sanat

vielä vuosien jälkeenkin

“Pojat tekee noin kun ne tykkää”

älkää sitten tykätkö

Vihatkaa mielummin.

Lauluja ympäri Suomenmaan, 5/60

5.

Meidänpä mainetta

Voitto,

häviö,

mitä siitä?

Maailma tietää,

meidän voimamme riittää.

Sisu rakkaan koti-Suomen

kiirii korviin muiden maiden

Rakkaus tätä maata kohtaan

kaatoi metsään sotilaan

NaNoWriMo 2018 #2

Joka hemmetin vuosi sattuu jotain. Aina. Tänä vuonna mun kone lakkasi yhtäkkiä tunnistamasta muistitikkua, jossa nanoni sijaitsi. Onneksi Windows oli pelastanut sen ja pystyin palaamaan täsmälleen siihen kohtaan, jossa olin ollut, mutta jotenkin se nanohenki ehti jälleen kerran haihtua. Mulla on päälle kolme tonnia sanoja kasassa, kirjoitin jopa Kekrissä käsin, ja tiedän että tuo stoori voisi kirjoittaa jopa itse itsensä, jos vain antaisin sille mahdollisuuden. Silti jokin tökkii ja päätin tulla valittamaan siitä tänne. Ja tästä siirryn ottamaan kiinni Hermione Granger ja kaksoisolennon arvoitus -ficistä ilmestyneet uudet luvut, ennen kuin vapautan itseni viettämään bestispäivää Katrin kanssa.

NaNoWriMo 2018 #1

Heippati!

Tänään se alkaa, NaNoWriMo. Jokavuotinen hulluus, joka on ollut omana perinteenäni vuodesta 2009. Tänä vuonna aloitan ihan kokonaan uusiksi viimevuotisen nanoni Anjasta ja Aleksanterista. Tällä kertaa mulla on vähän enemmän suunniteltuna ja elän toivossa, että pääsisin pidemmälle kuin viime vuonna. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin viime vuonna se saattoi tyssätä laiskottelun lisäksi myös siihen, että kirjoitin pääasiassa käsin. Nyt mulla on sentään bujossa NaNolle oma aukeama! On mulla muitakin enemmän preptoberiin liittyviä aukeamia, mutta niitä en kuvaillut koska niissä on turhan paljon yksityiskohtia mun työn alla olevasta romaanista.

Vasemmalla inspissivu ja oikeella ihan perinteinen word count -seurantaboksi. En jaksanut alkaa mitenkään hifistelemään ja tekemään mitään superhienoa, tällä kertaa käytettävyys on pääasia. Jotenkin vaan tuntuu, että olis pitänyt kehitellä joku juttu millä pystyisin träkkäämään omaa keskittymistäni, koska se on tälläkin hetkellä todella huonoa... Itse asiassa, nyt kun tarkemmin mietin, hipsin takaisin kirjoittamaan. Viikonloppuna on Kekri ja voisin vaikka vannoa, etten saa paljoakaan sanoja tuotettua enkä halua olla ihan superjäljessä jo heti näin alussa.

Lauluja ympäri Suomenmaan, 4/60

4.

Järvien loiskintaa

Vapaiden järvien 

vapaat veet 

Taivas on sininen 

talvinen tanner valkoinen 

Koti rannalla kotoisan uoman 

Hiljainen rauha 

metsän suoma 

Liplatus

Pulputus

Kaivosta vettä

Järvestä pyykki

Leski laiturin nokassa nyyhki

Dance Panique

Ihmisiä
Huone täynnä
Keuhkot happea vajaat
Paranoia
Valtaa alaa
Pakko päästä pois
Reunamalta kaiken näkee
Vähän helpottaa
Turvaan kaipaa
Suojaan kaikelta

On an' on
I'm just another brick in the wall
In your wall, eh?
You tried to build yourself on my remains
You used bricks you stole from me
You used me
I loved you
I wanted to fix you but I forgot
that you can't fix others
But you can fix yourself using others
I forgot to watch my back
because I trusted you
Now I'm always watching my back
I do not trust
I do not sleep
I am broken
Take what you want
but do not take it from me

Lauluja ympäri Suomenmaan, 3/60

3.

Jylhien

Vuorten takana makasi sänky uusi

puuvillapeitteisiin sulje suusi

Vuorten

tulivuorten

lämmin magma

Sulaa vesi ja höyrystyy,

kuurankukiksi ikkunaan.

Kaunista kuin traaginen kuolema.

Hiljaisuus on kaunis
Kuin salaisuus
Jonka se kätkee sisälleen
Ylhäinen on kallis
Yksinäisyys joka vuoria karttaa
​
​
​

Kapinani

​Olen niin väsynyt
Väsynyt kulkemaan mukana
Kohti kadotusta
Haluan sulkea syliini maailman
Luonnon
Ajaa pois sitä raiskaavan ihmisen
Jäädä koivun runkoa vasten
Meitä ette kaada
Ette vaikka kuinka yrittäisitte
Meissä on tulevaisuus
Sykkivä,
makea,
tulevaisuus

En anna teidän ryövätä maata jalkojeni alla
Houkat
Työnnän väsyneen leukani eteen ja ylös
Lyön jalkani syntymämaahani
Siihen,
joka pitää minut pystyssä
Sinua,
teitä vastaan
En edes huuda
Silti tiedätte
Minä syöksen teidät vielä vallasta.

Murheellisten laulujen maa

 (Tämä on teksti, jonka arvioinnista olen ikuisesti katkera ysiluokan äidinkielenopettajalle. Kasi puoli ihan vain, koska teksti ei kuulemma liittynyt suomalaisuuteen tai Suomeen. Kerro kommenteissa, löysitkö sinä ne suomalaiset piirteet, joihin olen tässä viitannut!)

MURHEELLISTEN LAULUJEN MAA

Poikani, minun pieni poikani. Sydäntäni särkee katsoa sinun kuihtumistasi, kun teet sen itsellesi enkä voi auttaa mitenkään. Minun täytyy vain yrittää tottua ajatukseen, että jossain vaihessa elimistösi ei enää kestä. Minun täytyy vain tottua ajatukseen, että jonakin aamuna minä herään ja löydän sinut poisnukkuneena. Sinä alat olla jo niillä rajoilla.

Laiha, sinä olet liian laiha.

Poikani, minun pikkuiseni. Leveät hartiat luisina ja posket kuopilla. Komeaakin komeampi nuori mies häpeää nyt itseään. Silitän poskeasi, kun nukut. Tunnen luut, kireän ihon. Lohduttomat kyyneleet vierivät pitkin poskiani, vaikka kuinka yritän estellä. En minä halua, että sinuun sattuu, enkä halua näyttää omaa suruani. Ehkä sinä voit vielä tervehtyä.

Toisinaan minä toivon vielä, vaikka tiedän sen olevan turhaa. Mikään ei voi pelastaa meitä, sinua. Olet vaipunut liian syvälle sydämeesi huomataksesi, että olet tehnyt virheen.

Jotkut sanovat, ettei koskaan ole liian myöhäistä, mutta minä tiedän paremmin. Huomasin sen sinusta. Heti kun huomasin ensimmäiset merkit, tajusin, ettei kukaan voi näyttää sinulle sitä valoa mikä sinut nostaisi pinnalle. Aluksi minä yritin, yritin ihan totta. Huomaamattomasti ja pakottaen. Nykyään minä vain istun takan ääressä, kuunnellen talon hiljaisimpiakin äännähdyksiä. Haluan olla paikalla silloin, kun vedät viimeisen henkäyksesi. Haluan olla vierelläsi, haluan kuulla poismenosi. Minä olen sinut tähän maailmaan saattanut ja jos minun täytyy myös saatella sinut poiskin, minä teen sen.

Viiden minuutin välein käyn katsomassa untasi. Näytät niin levolliselta, niin kuin aina. Aivan kuten kaikki lapset nukkuessaan. Sinä vain et ole enää lapsi, olet nuori. Nuori mies, jolla ei ole enää tulevaisuutta. Vedän  tuolini sänkysi viereen, sillä tiedän että tämä on se yö. Tänä yönä tähdet tuikkivat liian kirkkaasti, kuu on täydempi ja valaisee enemmän kuin koskaan ennen. Ääntäkään ei kuulu, vain sinun raskas hengityksesi.

"Äiti, miksi sinä itket?"

Siniset silmäsi katsovat minua viattoman unisina. Et mielestäsi ole tehnyt mitään väärää, etkä ole tehnytkään. Olet vain sairastunut, eikä se ole ollut sinun syytäsi. Katson sinuun hymyillen ja sinä teet tilaa viereesi, kun istuudun sängyllesi. Nojaudun istumaan seinää vasten ja sinä kierrät ohuen ohuet kätesi minun ympärilleni. Painat pääsi minun rintaani vasten.
"Nuku vain, kulta, nuku vain", ääneni on hyvin hiljainen. En halua päästää sinusta irti, mutten halua että sinuun sattuu.

Silitän hiuksiasi, tunnen kuinka hymyilet. Tähän sinun on hyvä nukahtaa, äidin syliin. Tiedän, että olet kipeä ja tiedän, että tahtoisit valvoa. Et halua huolestuttaa minua. Et ole koskaan halunnut huolestuttaa minua, jollain tasolla olet aina tiennyt miten vaikeaa on tulla toimeen yksin pienen lapsen kanssa. Koskaan et ole vaatinut liikaa. Minun pikkuiseni, ainokaiseni. Olisin halunnut nähdä sinun kasvavan onnelliseksi, mutta ehkä juuri näin oli tarkoitettu. Voin vain luottaa yksin kohtaloon.

"Äidin pikkuinen"

Vedät syvään henkeä kerran, toisen, kolmannen. Minä tiedän, ettei neljättä enää tule ja olen oikeassa. Kolmannella kerralla päästät ilman ulos keuhkoistasi puuskahduksena. Silitän hiuksiasi ja pidän sinua sylissäni.

Sinä olet läsnä vielä tämän yön.

Lauluja ympäri Suomenmaan, 2/60

2.

Kuiskintaa

Minä rakastan,

mutten sinua

enkä kerro miksi

Kerro kerro salasi,

minun pieni peilini

Virkattu hameen helma,

kerro kerro tunnussana

Minun tehtäväni

Otan lääkkeet kädestäsi
se on minun tehtäväni.
Piilotan veitset keittiöstäsi
se on minun tehtäväni.
Varmistan hyvinvointisi
se on minun tehtäväni.
Olen suojelusenkelisi,
minun paras ystäväni.

Sopivat jalat

”Jalat kuin pylväät”,

lauloi Leevi and the Leavings.

Jalat,

joilla hyvä,

helppo seistä.

Vakaat myrskyssä ja tyvenessä.

Minun jalkani,

sopivasti lihavat.

Maailma pyörii rahalla
velalla ja koroilla
Jos jäät jalkoihin
no can do
Olit tyhmä ja toiveikas
Luottotiedot on sun hintas

tavallisuus on pahe
erilaisuus on rikos
tässäkö on kaikesta kiitos?