Nemo

 (This thor's day we take a trip to the year 2013 and Jasper, Canada. I wrote this poem during the world café)

I've been made of forgotten words
Imaginary sights at the end of the flashlight
Like this young man with dark hair
and eyes no emerald green

My heart beats too slow
so no one could never know
What I feel
when the night gets dark
You can see tracks of my tears
coming from my greatest fears

I want to hop the world three times around
then sleep and never wake up
Sometimes wondering will someone
at some place and time
Make me feel loved
Will someone
at some place and time
Notice what I'm doing to myself


Forgotten words
Dead languages
That's what I'm made of
That's what I am
No one
in the eternity

Kun makaan lattialla pimeässä ja joku huutaa,
tunnen eläväni.
Katto on jossain tuolla,
korkealla,
mutta
en näe
enkä
kuule.

Minä välitän

Jotain särkyy, jotain korjaantuu.

Hän ei tule koskaan enää olemaan ehjä. Narut lipeävät sormista ulottumattomiin, ei osaa enää elää. Onnellisuus ei saa sijaa sydämeen. Sydän vuotaa verta. Joka ilta kyyneleet ottavat sijan kasvoiltaan, Yön sanoin ei haihdu tuska milloinkaan. Hän tietää sen, muttei pysty. Hän ei löydä ulos oman mielensä labyrintista. Hän ei enää jaksa tahtoa ulos. Hän tietää olevansa yksin ja tietää, tämän onnen jälkeen olo on tyhjä. Ympärillä vain kourallinen ystäviä, kukaan heistä ei näe, osa ei tunne. Hän luulee etteivät he välitä.

Sillä eihän kukaan välitä.

Vain pieni osa heistä pystyy aavistamaan, tuntemaan tuskan. Välitän hänestä, mutta en voi auttaa. Hän lipuu kauemmas, en tavoita häntä. Mielestäni hän on kaunis, mielestäni hän on fiksu, mielestäni on hän on sopiva. Hän ei vain tiedä sitä. Olisinpa aikoinani kertonut hänelle, kun vielä saatoin.

Nyt on liian myöhäistä.